Saanen esittäytyä

Hei vaan kaikille. Minä olen Lucia (kuulemma). Mä olin vielä muutama päivä sitten kotimaassani Espanjassa ja siellä mulla oli paljon kavereita. Sitten kävi niin, että mut tyrkättiin pieneen laatikkoon ja vietiin kummalliseen härveliin. Kun mä ja muutama muukin oltiin oltu siinä humisevassa härvelissä aikamme meidät otettiin sieltä ulos ihan oudossa paikassa. Mikään ei stemmannut. Hajut oli outoja ja ne kaksjalkasetkin oli mulle ihan outoja. Siellä oli aikamoinen hälinä ja sit tuli vielä yks kaksjalkanen ja tyrkkäs mut taas laatikkoon ja toisenlaiseen härveliin. Nyt kyllä jo alkoi itkettämään kaikki tämä kummallisuus ja taisin vähän sotkeakin sen laatikon hätäpäissäni. No sitten me tultiin tänne. Mikä se tämä on on vaikea sanoa. Vankila kai. Täällä se kaksjalkanen touhottaa ja sit täällä on toinen koirakin kyllä. Se on aika laiska tyyppi. Ja kumma kyllä se tuntuu olevan tosi tyytyväinen tähän vankilaan ja käy heiluttamassa häntäänsä ja pusuttelemassa tota kaksjalkasta. Musta se on kyllä pelottava. Vaikka no on se kyllä ollut kilttikin ja tuonut ruokaa ja paijannut mun selkää. Mut sit se törkkäs mut johonkin liukkaaseen valkoiseen jättimäiseen vesikuppiin ja kasteli mut kokonaan. Sen päälle se vielä hiero vaahtoa muhun. Just ku mä aattelin, että se vois olla aika ookoo niin tulee tällaista kohtelua. Niin ja sit se törkkäs jotain pientä valkosta mun kurkusta alas. Sekään ei ollut kivaa yhtään.Mut täällä vankilassa on kuitenkin ulkopiha ja siel mä enimmäkseen oleskelen. Mä syönkin siellä kun en oikein sisällä uskalla. Mä kyllä huomasin pakoreitinkin kun tossa muurin kupeessa on sellainen matalampi liikuteltava osa josta mä just sain pään yli kun oikein venytin itseni. Aloinkin siinä jo mittailemaan kun toi kaksjalkanen juoksi ulos ja mähän en jäänyt siihen miettimään, että mitä nöyryytyksiä se nyt on keksiny mun pään menoksi. Kuunnelkaa miten katala se on. Se värkkäs jotain naruja ristiin rastiin sen liikuteltavan osan ylä puolelle ja sit se ripusti siihen sellaisen peitteen. Nyt ei kyllä mitenkään täältä pääse karkaamaan. Mutta on se kyl vienyt mut pari kertaa sinne ulkopuolelle kattomaan. Vaan kun se itse roikkuu sellaisen narun päässä, joka on mun kaulan ympärillä. Tai siis se on kiinni sellasessa kaulapannassa. En siis pääse sielläkään karkuteille. Vaan toisaalta siellä on paljon pelottavia asioitakin mutta myös kumman mielenkiintoisia hajuja joka paikassa. Mä en oikein teidä tykkäänkö vai enkö tykkää mennä sinne mutta ainakin siellä voi käydä vessassa. Kylhän mä täällä pihalla käyn vessassa kans. Toi toinen kaveri kyllä selvästi tykkää mennä ulkopuolelle ja ne meneekin vähän väliä sinne. Pakko myöntää, että kun ne tulee takas niin ihan pakostakin mulla häntä heiluu oikein kunnolla ja vähän mä loikin kenguruloikkiakin. Onhan se häpeällistä mutta mä en oikein voi sille mitään. No se siitä tältä erää. Mä laitan lisää kuvia kun mä olen kuulemma valokuvaajan unelma.


Vanginvartijan mielestä ole sielun sisar ihan vaan siksi kun tämä kukkanen kiinnostaa. Pyh!


Kieltämättä huumaava tuoksu mutta kuinkas se nyt minusta mitään sellasta sielun sisarta tekee? Taitaa olla jotenkin tärähtänyt tyyppi toi vanginvartijani.


Toisaalta niin sapuskassa minkä se mulle tuo ei ole yhtään salaattia. Pakko varmaana itse napsia omat salaatit täällä ulkona.


Taasko se ton lootan kanssa tossa häärää!


Saiskos pyytää hieman omaa rauhaa


Tossa onkin muuten se peite, jonka toi katala tyyppi värkkäs pakoreittini eteen


Aika raukkis, vai mitä.


Tässä onkin muuten kuva siitä toisesta vangista. Sehän taitaakin olla vähän yksinkertainen. Kaikki mahikset lähteä pakomatkalle kun ei oo sellaista naruakaan pannassa ja silti se vaan löhöilee täällä vankilassa. Ei voi käsittää.


No ainakin täällä saa paljon raitista ilmaa.

Perheenlisäystä tiedossa

Päätin sitten omaan sponttaaniin tapaani, että paras lääke meille Ljuban kanssa on uusi lauman jäsen. Sellainen, minut hurmannut, löytyikin aika äkkiä Espanjan Koirat ry:n sivuilta. Minulla kun on määrätyt kriteerit koiralle vaikka se rescue onkin (ja pitääkin olla). Kokorako on 45 - 55 cm, luppakorvat pitää olla, silmissä on oltava pilkettä, hännän tulee olla persoonallinen, ikää ei 2:ta vuotta enempää ja sukupuoleltaan narttu. Tämän lisäksi tulee sosiaalisuus toisten koirien kanssa. Ja tässä on vastaus rukouksiini:





Kaunis, eikö totta!

Näin kaunottaresta kerrotaan yhdistyksen sivuilla:

"Alicia on hylätty tarhalle neljän kuukauden ikäisenä. Tytöllä piti olla jo koti tiedossa Saksassa, mutta koti peruuntui viime hetkellä ja nyt sitten olisi toiveissa löytää tytölle oma koti Suomesta. Koska Alicia on elänyt suuren osan tähänastisesta elämästään koirakavereiden kanssa tarhalla, niin uudessa kodissa olisi hyvä olla toinen koira jotta tytön kotiutuminen olisi helpompaa. Päällimmäisenä Aliciasta jäi mieleen, että se on sosiaalinen ja aktiivinen koira. Korkeutta tytöllä on noin 50 senttiä ja painoa noin 13 kiloa. "

Lisäksi sain tietää, että tyttö oli tarhalla päässyt tiineeksi ja oli sen takia jo aiemmin sterilisoitu. Alicia on itse asiassa nyt jo lähemmäs kaksi vuotias ja kaikin puolin valmis matkustamaan. Näin ollen asiat ottivat aika nopean käänteen, sillä hän tulee jo tiistai-keskiviikko yönä Helsinkiin kun saa erään toisen koiran paikan koneessa. Sen toisen koiran matka peruuntui, josta olen tietysti pahoillani. Syytä siihen en tiedä, enkä kysellytkään.

Tuo Alicia nimi on kyllä kaunis mutta ei oikein istu minulle. Luulen kyllä tytön oppivan toisenkin nimen. Oppihan se Ljubakin vaikka paljon vanhempi oli. Nimi, joka mielessäni on alkaakin L-kirjaimella. En tiedä miksi L-kirjaimella pitää alkaa mutta niin se vaan tuntuu omimmalta. Lucan peruja kaiketi. Luca jätti L-nimen perinnöksi seuraajalleen. Lisäksi tämä koira on vähän niinkuin valon tuoja surun mustaamiin mieliimme. Hänestä siis tulee Lucia.

Kiire tuli kun tänään sain aikataulusta tietää, vain kaksi päivää yhteydenoton jälkeen.

Apteekkiin rahaa tuhlaamaan siis. Ljuballe matokuuri ja frontline loishäätö. Canikuria, sidetarpeita (varmuuden vuoksi), Nutriplus energiageeliä, antiseptistä shamppoota, DAP feromonihaihdutin seinään ja Tehobakt maitohappobakteerijauhetta.

Ljubakin on kunnostautunut pari kertaa nyt oikein kunnolla leikkimään isolla karvapallollaan täällä kotona, joskin pidän leikkihetket suhteellisen lyhyinä. Pidän Ljuballa nyt taas taukoa kipulääkkeen kanssa. Katsotaan nyt sitten miten tässä jatkossa edetään. Tänään, vaikka kuuma olikin, Ljuba yllättäin sai innostuksen lähteä pellolle haukkuen juoksemaan kun siellä oli liuta sepelkyyhykyjä nokkimassa. Eihän se ole yleensä kovinkaan innoissaan ollut muista kun sorsista mutta tämä oli selkeästi sellaista urheilua Ljuban mielestä. Ajettuaan ne lentoon se kellistyi tyytyväisenä ruohikkoon kiehnäämään.

Että tässä on yksi kaunotar, joka kovasti odottelee kamarineidin saapumista itselleen hänen ihmispalvelijansa lisäksi.



Molemmat siis odotamme suurella jännityksellä uuden tulokkaan tapaamista. Pitäkää meille peukkuja, että kemiat toimii oikein heti alkuun.

Kauniisti hyvästelimme ystävän

Tämä siis tapahtui jo viime viikolla mutta näin kesäisin laahaa blogi vähän jälkijunassa.

Vilma pirpana, kuin eliksiiriä sielulleni

Juuri nyt kun olen hieman päässyt suruni yli siten, että sattuu vain ajoittain ja ei niin paljoa kuin aiemmin ja Ljuballa toisaalta on näitä vanhuuden (tai masennuksen) merkkejä niin naapurin pirteä pikku Vilma on toiminut kuin eliksiiri sielulleni.
Tosin Ljubakin, joka syö taas kipulääkkeitä pienennettynä annoksena, oli niin mahottoman pirteä tänään kun neljään pekkaan olimme Pirttimäessä samoilemassa ja grillaamassa. Koirakaveri ja luonnon hajuja täynnä oleva ympäristö saa ihmeitä aikaan.

Vaan tämän kirjoituksen omistan nyt pikku Vilmalle. Kuvia on niin mökkireissulta, Kopparnäsista, Hannusmetsästä kuin Pirttimäestäkin.

Olkaapa hyvät. Pikku Vilman seikkailuja:


Vilma ja pikku matte mökkeilee


Onkos pupu käynyt visiitillä yöllä? Ei tainnut löytyä käyntikortteja.


Uudet maastot Nötön kanavan rannalla piti tutkia tosi tarkkaan


Vilmasta tulikin pienellä rohkaisulla oikea noutaja


Hannusmetsän rämeikkö oli sitten jännittävä paikka. Tämä on minullekin nostalginen paikka. Tässä aikoinaan istuin iltamyöhään syömässä pizzaa ja levittelin raakoja maksanpalasia ympäriinsä ja haukutin Lucaa kun Ljuba oli kadonnut. Sehän oltiin viety siis Viikkiin mutta tuolloin en sitä vielä tiennyt.


Vilma on vauhtimimmi


Lähes umpeenkasvaneessa lammessa Vilma viimeisteli noutamisen taitojaan kunnes...


jaksoi raahata vedestä kaiken kasvillisuudenkin läpi pitkän ja umpimärän lankun, joka oli monta kertaa pitempi kuin koira itse. Voimia ei siis puutu pieneltäkään koiralta.


Kopparnäsin lintuparatiisissa oli niinikään vauhti päällä vaikka kytkettynä olikin


Voi sitä oivaltamisen riemua. Tässä on Vilma ja vaarallinen mutta kiehtova vaahtopää.


Hui sentään. Siinähän on oikea monsterivaahto. Meni tovi ennenkuin Vilma uskaltautui sitä kesyttämään.


Ljubaa kiinnosti vallan muut asiat


Kaikki matkan varrella olevat kallion raot etenkin


Tässä ei sitten enää se luonnon viehätysvoima tehonnut samalla tavalla kun nakkeja (luomu sellaisia) grillattiin Pirttimäessä. Vilma on pienentynyt aikas paljon kun edellisen reissun päätteeksi tyttö joutui trimmaajan (siis minun) kynsiin puutarhapöydälle tököttämään.


Uusi virtaviivainen Vilma Vipeltäjä


Molemmat koirut saivatkin käydä kastautumassa Hynkälammen lähdenkirkkaassa vedessä ennen muutaman kilometrin takaisin kulkumatkaa autolle.


Tämä kuva onkin vanha (viime talvinen) jolloin nelikko oli vielä koossa. Siitä näkee millainen hellyydenkipeä kullanmuru tuo tyttönen on.

Tämä oli Vilman esittely tällä kertaa. Hyvää viikonvaihdetta toivotellen suuntaamme Ljuban kanssa huomenna mökille.

Vanhuusko astunut kuvaan?

Kaiken surun ja murheen keskellä on ollut pakko todeta, ettei Ljubakaan ihan terve ja nuori tyttönen enää ole. Selvästi on näkyvissä monia vanhuuden merkkejä. Enhän tiedä ollenkaan minkä ikäinen tyttö oikeasti on mutta epäilys on alkanut kallistumaan siihen suuntaan, että ehtoopuolta nyt kuljetaan. Selkeä ero on tullut Lucan poismenon jälkeen. Askel on hidastunut entisestään, yhä useammin pienenkin hidastuksen yhteydessä tyttö menee makuulle ja joinakin päivinä silmistä on selkeästi luettavissa vanhuuden merkit ja ehkä kiputilatkin.



Toista viikkoa sitten Ljuballe tuli kova tärinäkohtaus joka kesti aika kauan ja samassa yhteydessä huomasin tytöllä olevan kovia kipuja ja kosketusarkuutta.
Tilasin eläinlääkärille ajan ja todettiin, että niska on jumissa sekä vasen takareisi kovin jäykkä. Alkoi kipulääkekuuri, jonka ansiosta tyttö selvästi piristyikin.
Viikkoa myöhemmin vein Ljuban kuvattavaksi. Siinä yhteydessä todettiin niskan olevan taas kunnossa. Samalla korvasta poistettiin kiusallinen verisyylä, joka välillä puhkesi tullen kipeäksi ja sitten taas aina kasvoi takaisin. Yksi tikki laitettiin poistokohtaan. Sen poistin itse viikkoa myöhemmin ja poistokohtaa ei edes enää havaitse.
Kuvauksessa todettiin, että vasen lonkkamalja on oikeata loivempi ja siinä on alkanut lievä nivelrikko. Eläinlääkäri luokitteli lonkat kuitenkin suurinpiirtein C-lonkiksi molemmat. Kuitenkin vasen lonkka vaikuttaisi aiheuttavan kipua ja jäykkyyttä sekä jonkinlaista jalan heikkoutta. Kyynärissä ei ollut mitään nivelrikkoa tai muutoksia. Alaselkä, eli lanneranka näytti myös normaalilta ja tytön tassurefleksit toimivat normaalisti. Niskan alueen mahdollista vauriota ei voi röntgenillä todeta vaan silloin tulee kyseeseen magneettikuvaus. Niska ei kuitenkaan vaikuta nyt jäykältä.


Ljuban toipumiseen rauhoituksesta aamuisen kuvauksen jälkeen kului pitkälle iltaan.

Nyt Ljuba saa elämänsä loppuun asti Arthloflexiä ruiskeena suuhun 5 ml per päivä. Se edistää nivelnesteen laatua sekä rustosolujen ravinnon saantia. Myös jatkuva kipulääkeresepti saatiin, jotta voin antaa kipulääkettä tarvittaessa.
Toki Ljuballa on yhä vanhat temput mielessä kun isoon metsään mennään ja pelkäänpä pahoin, että yksi tai ehkä kaksikin supikoiraparkaa ovat saaneet siirtyä paremmille metsästysmaille äskettäin.



Vaan palautuminen näistä reissuista kestää yhä kauemmin. On ehkä pakko ruveta jättämään minulle niin rakkaat metsäreissut vähemmälle ja keskittyä lenkkeilemään lähimaastoissa ja ranta-alueilla.
Vaan etenkin sadepäivinä tuntuu Ljuban elämänhalu luisuvan paljon. Ikään kuin kosteus aiheuttaisi kolotuksia. Ainakin takatassut ovat hyvin kosteusherkät vaikka toisaalta tyttö kyllä kahlailee sitten edelleenkin.





Enemmänkin märkä maa tuntuu aiheuttavan epämiellyttävää tunnetta. Tosin näin on ollut alusta asti vaikka mitään näkyviä ärsytyksen kohtia ei näy tassuissa. Ei siis ihon punotusta, haavaumia tai muuta ärsytystä.
Leikkisyyttäkään ei juurikaan enää ole kotona. Tosin en edes yritä mitään vetoleikkejä leikkiä tuon niskan vuoksi. Aktivointikuutio toimii kyllä edelleen välillä ilta-aterian saannin yhteydessä.
Purolla ei ole juurikaan tutkimis- eikä kaivamisintoa ollut Lucan poismenon jälkeen ollut kuin hetkittäin.



Mökillä vielä ajoittain tyttö käy myyränkoloja kaivamassa mutta hyvin paljon enemmän vain oleskelee.





Surullista todeta, että tyttö on äkisti vanhentunut vaikka syynä saattaa hyvin olla laumakaverin poismeno. Lucalla kun oli tapana provosoida Ljubaa niin kauan että sai itselleen edes hetkittäin kaverin riekkumisilleen ja ilmeisesti ulkona Lucan tutkimisinnostus sai Ljubaankin vauhtia. Paljonhan ne yhdessä paikkoja tutkivatkin ja yhteisiä kuoppia kaivelivat.
Olen kyllä harkinnut ajoittain Ljuballe uutta kaveria ottavani mutta sitten totean, etten vaan ole siihen henkisesti valmis. Liian paljon surua asuu edelleen sisälläni.
Enkä tiedä olisiko se sitten loppupeleissä oikeinkaan jos Ljuba todellakin on jo vanha ja väsynyt sekä kipuilevakin. Puhti on kyllä Ljubasta poissa, joskin se nostaa päätään silloin kun vietit vievät mukanaan.







Itse koen tämän niin masentavaksi kun en ole oikein päässyt yli kahden rakkaan karvaisen ystävänkään menetyksestä vielä.
Varsinkin Luca voimakkaasti kummittelee mielessäni edelleen.

Vein Lucan uurnan sitten sinne mökille ja hautasin sen aidan kulmaan. Laatoitin kuopan reunat ja istutin siihen Särkyneen Sydämen. Aattelin, että mielenikin pääsee nyt lepoon. Vaan en kyennyt poistamaan Lucan pentukuvaa enkä kynttilöitä sen sivuilta keittiön pöydältä. Päin vastoin menin ja keräsin kimpun kesäkukkia ja asetin senkin siihen ryhmään. Lisäksi sain kanadalaiselta ystävältäni ja hengenheimolaiseltani kauniin osanottokortin, joka sai kyyneltulvat taas virtaamaan.
Elikkä edelleen Lucalla on siinä keittiöni pöydällä pyhättö.





Vaan nyt tuntuu Ljubakin aiheuttavan sitä murhetta. Tänään ei ole hyvä päivä ollenkaan. Hyvin haluttomalta ja väsyneeltä vaikuttaa tyttö. Pitäisiköhän mennä huomenna hankkimaan se kipulääke ja katsoa parantaako se mielenlaatua ja energiatasoja. Sillähän se selviää onko kyse vain kivuista tai niistä yleensäkään. Ehkä se niskan magneettikuvauskin kannattaisi tehdä ja mahdollisesti otattaa maksa- ja munuaisarvot.
Näitähän ei ole tutkittu sen jälkeen kun Ljuba tuli Suomeen. Silloin ne olivat ihan normaalit.

En tiedä ylireagoinko kun olen muutenkin herkistyneessä mielentilassa mutta ainakin saisi joistakin asioista varmuuden. Niin on minulle tuo hurtta rakas, etten kestä nähdä sitä allapäin ja ajatella sillä olevan kipuja.

Ainakin ilon aihetta on siinä, että minulla niin kuin Ljuballakin on edelleen mukavia ja uskottuja koiraystäviä vaikkei niitten kanssa nyt erityisesti leikitäkään. Onhan kuitenkin selvästi mielissään niiden tapaamisesta. Ja todellakin on myös parempia päiviäkin.





KAVEREITA


Iltalenkillä Raunin, Ruutin sekä Iltsun ja Vilman kanssa


Ljuba ja Vilma mökillä


Lenkillä Barösundissa fammon kanssa


Yhteiskellintää Iltsun kanssa


Lenkillä Tiinan ja pikku Säteen kanssa. Tosin tässä vasta tehtiin tuttavuutta.


Tällä Hannusmetsän lenkillä toissa päivänä Ljuba tekikin katoamistempun, joten vain Vilma oli Ruutin ja minun kanssani järven rannalla ihmettelemässä kaikkea luonnon kauneutta.