Ljuba ja Lucia

Taitaa olla aika päivitykseen ...

2010-01-13T23:47:00.001+02:00

Elikkä meillä menee oikein kivasti. Lumi on myös espisten mieleen ja nyt on jo tassutkin selvästi tottuneet kylmään. Kaikenlaisia tossuviritelmiäkin on toki kokeiltu mutta eihän ne siinä vauhdissa päällä pysy kauaa. Remmilenkillä toki pysyy. Ljuba itse asiassa on se jonka tassut eniten kylmästä kärsii. Liekö ranteissa ja nilkoissa jo niissäkin sitä nivelrikkoa tai muuten vaan ikä painaa ja se näkyy esim. kylmän herkistymisenä.
Ljuban tassujen muoto onkin sitten otollinen tóssuille ja onneksi sillä pysyy tossut vapaana ollessakin päällä paremmin. No onhan siinä syynä sekin että vauhti meidän mummulla on jo aika verkkaista verrattuna kakarakaksikkoon. Ne kyllä jaksavat painella.
Luciakin on selvästi alkanut vapautumaan vieraittenkin koirien kanssa. Eilenkin leikki pitkään suursnautseri tytön kanssa. Se on jo aika hyvä saavutus kun itseään puolta isomman kanssa uskaltautuu juoksemaan. Koirapuistossakin haastoi siellä ollutta beaglea leikkiin mutta beagle ei oikein ottanut onkeensa.

Koirat ovat myös pysyneet terveenä ja Lucian kutina on ehkä vähäisempää kuin alussa. Ei kuitenkaan kokonaan poissa. Nyt myös tuntuu olevan sillä kova karvanlähtö. Ostin sellasen furminaattorin ja sillähän sitä karvaa lähtee mahottomasti. Myös Ljubalta saa hyvin suurimmat osat irtokarvaa sillä pois.

Huolena on tietty tuo Ljuban nivelrikko. Käytiin ottamassa cartrophren pistos kuuri mutta ei siitä valitettavasti ollut pitkää apua. Eli ei oikein toimi niinkuin pitäisi. Glukoosia tietty syö sitten päivittäin ja omega-tuotteita.

Silti huomaan surevani jo nyt sitä päivää kun minun kultaisesta mummostani aika jättää. On niin surullista katsoa kuinka hän vanhenee.
Toki nämä minun kaksoseni saivat häneen uutta puhtia ja leikkisyyttä mutta fyysisesti on nuo merkit kuitenkin niin havaittavissa. Ljuba vaan on minulle niin kovin kovin rakas. Mahtava koira. Yksi kymmenestä tuhannesta. En tahtoisi Ljubastani luopua ikinä koskaan. Mutta päivä päivältä se päivä, jolloin minun täytyy kuitenkin lähenee. Kunpa voisin Ljubani kloonata.

No tiedän. Hölmöä surra tulevaa kun pitää nauttia tästä päivästä. Ja kyllähän minä sitäkin teen. Jokaisesta hetkestä nautin jolloin voin vain käteni ojentaa ja silittää tuota harmaantuvaa päätään ja katsella noihin syviin punaruskeisiin silmiinsä, joiden katse on niin lempeä ja niin viisas. Suuri onni kohtasi minua kun tuon upean koirani ymmärsin adoptoida.

Vaan ei sovi unohtaa kahta veijaria, jotka tuolta etelän mailta tuli elämääni rikastuttamaan. Ovat hekin upeita yksilöitä. Vallan ihania kerrassaan luonteeltaan. Lucia on niin herkkä ja suloinen ja niin läheisyyttä rakastava pikku ballerina. Kerrassaan ylihellyyttävä yksilö. Mollamaija jota saa kantaa miten vaan ja aina vaan se on yhtä ihanaa. Pääasia että saa olla lähekkäin.

Rufino on toiselta nimeltään Hessu Hopo ja voi sitä kippurassa nauramisen määrää mitä tuo koltiainen saa aikaiseksi mamsissaan lähes päivittäin. Suuri koomikko kaikkine kieppuineen, ilmeineen ja elkeineen. Toki myös kovin läheisyyden haluinen hänkin. Jopa niin, että nykyisin on hankalaa sängyssä kun on kolme koiraa, jotka kaikki yhtä mielellään valtaisivat sen tyynypaikan pääni vieressä. Voi kuinka pieneen myttyrään voikaan kaksi espanjalaista mennä kun tarve vaatii päästä lähimmäksi mamsin ihoa.

Ihan yhtä innokas mamsi ei ole sillä minnepä ne omat käsivartensa laittaa kun kaksi myttyrää työntyy kainaloon yhdessä. Siinä onkin sitten sitä ähellystä ja tönimistä mikä ei oikein toimi näillä veijareilla. Ljuba kun sitten on kovinkin herkkä tönimiselle. Yritänkin aina saada Ljuballekin sitä ilmatilaa siinä vierelläni.

Mutta muuten nämä ovat kaikki kolme ylimmät ystävykset. On suorastaan liikuttavaa katsella heidän keskinäistä kommunikointiansa.

Ljuban ja Lucian suhde on sellainen herkkä. Kovasti hännät huiskaa aina kun kohtaavat ja varsinkin Lucialla on sellainen hyvin viehettävä tapa puskea kuin kissa sekä minua että Ljubaa samalla kun kiemurtelee innoissaan ympyrää. Ljuballakin kovasti häntä huiskaa ja aina pitää Lucia nuuskia kovasti läpi. Aina kun katselen niin hellyn uudestaan ja uudestaan.
Rufi taas pistää tyttöihin vauhtia. Yleensä ne rajuimmat painit käydään kovasti äristen Ljuban kanssa. Näitä on päivittäin ja varsinkin kun joku tulee käymään niin Rufi innostuu. Rufilla on myös tapana maata selällään lattialla ja kiemurrellä äristen puolelta toiselle kuin joku hulluuskohtauksen kourissa oleva ihminen. Se on kyllä niin hupaisan näköistä touhua.
Luciakin on jo vähän intoutunut joskus painimaan Rufin kanssa. Se on kuitenkin erilaista. Makaavat lattialla tai sängyssä ja mutustavat toistensa korvia tai jalkoja. Ei ärinöitä. Korkeintaan Lucia vinkuu sillai turhautuneella äänellä mutta kuitenkin saattaa jatkaa leikkiä.

Pitkään ajattelin, ettei Luciasta ole sen koommin vetoleikkeihin kuin koirapainiinkaan mutta nyt sekin puoli alkaa herkästä prinsessastani tulemaan esiin. Varautuneemman luonteensa takia se on vaan kestänyt tähän asti. Rufi kun oli täysin avoin kaikelle jo sillä hetkellä kun siellä kentällä astui kuljetusboksista ulos.

Aikoinaanhan Ljubakin otti kaiken lunkisti vastaan ja heti ekana yönä löysin sen makaamasta sohvalta ketarat kohti kattoa täysin tyytyväisenä.

Mutta summa summarum on vaan todettava, että on se ihme miten hyväluonteisia ja mahtavia koiria tuolla maailman tarhoilla kodittomina viruu. Vai onko minulla vaan ollut onni myötä näitten kaikkien kanssa, jotka ovat luonani olleet tai käsieni kautta kulkeneet? Tällä tarkoitan niitä hoidokkeja, joita minulla on ajasta aikaan ollut.

Ulkona toki huomaa, ettei ole sitä tottelevaisuus treenausta saaneet samalla tavalla kuin ihan pennusta asti kodissa ollut saa. Niinpä ovat aika itsenäisiä mutta se ei haittaa niin kauan kuin eivät aiheuta mitään vahinkoa kenellekään ja kuitenkin tietävät, että masin luokse kannattaa aina palata vaikka niin paljon mielenkiintoisia asioita tuolla ulkomaailmassa löytyykin. Eihän se palaaminen tapahdu useinkaan ensimmäisellä kutsulla mutta tapahtuu sitten lopulta kun on ensin saanut tutkia paikat läpi ja päässyt purkamaan sitä syntynyttä energiaa mitä sisällä ollessa on päässyt kerääntymään.

Viimeiset kuvat täällä onkin olleet syksyllä ja ihan hirmu määrä uusia kuvia onkin tullut otettua. Täytyy nyt sitten valita niistä jonkinlainen kooste tänne blogiin.

Tässä me kaikki pötkötellään sängyssä ja pidetään sellaista yhteistä hellää hetkeä

Tässä lenkkeillään Suvisaaristossa ensi pakkasten aikoihin

Tässä ollaan niinikään Suvisaariston kallioilla sateisena marraskuun päivänä

Pyynnöstä koirat asettautuivat näin hienoon potrettimuodostelmaan

Ilmat kylmenivät ja tein sitten koirille myös kullekin oman jumpperin

Kaksosille tein myssytkin kovia pakkasia varten ettei vähäkarvaiset korvat palellu

Tässä yksi esimerkki tuon Hessu Hopon venkuroinnista

Tällä kertaa syynä oli äidin hoidokin Romeon vierailu. Romeo tuli näyttämään uutta hänelle virkkaamaani manttelia, kun ei aiemmin ole sellasta omistanutkaan.

Nämä ihanat haalarit annoin myös teettää kaikille kolmelle ja onpa niillä ollutkin käyttöä tänä talvena.

Tässä oltiinkin lunten tultua naapuri Vilman (ja toki myös emännän) kanssa jälleen Suvisaaristossa

Kivaa oli siellä kaveruksilla lumessa liidellen

Ihan kylmimmillä ilmoilla piti toki vaan remmilenkkeillä auratuilla teillä

Onneksi upeita ilmoja on pidellyt ja välillä pakkasherra vähän hellitti otettaan

Kuten tässä kun kävimme Soukan Kasavuorella ennen joulua

Täysin siemauksin nauttivat kaikki kolme siitä reissusta

kuten kuvista näkyy

Lucia se vain liitää kinosten läpi vaivatta

Mitä lie myyränkoloja sieltä lumen alta löysivätkään

Pääasia että hauskaa piisasi vaikka välillä vähän tassuja kylmäsikin

Joulu ja uusi vuosi vietettiin mökillä

Siellä olikin mukavan tunnelmallista

Missäs se joulupukki viipyy?

No tulihan se sitten lopulta se pukkikin (vaikka salaa taisi käydä)

kaiken jännityksen jälkeen maittoi uni

Olipa mukavaa kun heti aamulla pääsi ulos temmeltämään

Käymään tuli myös naapurin Saku herra Lucian riemuksi

Kävimme jäällä lenkillä ja voi mikä riemu syntyi kun siellä oli laumallinen lokkeja ja variksia odottelemassa hätyyttämistä pilkkireiän luona

Heippa sisko. Leikitäänkö?

Rufi ja kalasaalis

Edelleen kiehnääminen on Ljuban lempiharrastus

ja hullun lailla juokseminen Lucian

Rufi se rakastaa lumen syöntiä

Tässä kuitenkin oli löytynyt jotain muuta herkkua

Ljuba se vaan kiehnää …

ja kiehnää

Toki mummukin joskus nuorison kanssa juoksentelee vielä

Ilmat olivat kuitenkin jo nyt aika kiperiä ja Rufi tykästyi kuin kissa konsanaan tähän takan edessä olevaan tuoliin

Ne muutamat uuden vuoden paukut menivät aika huomaamatta kun telkkari pauhasi ja leikittiin kovasti pitkin iltaa. Toki niitä piti vähän haukuskella kylläkin.

Tässä tassutellaan kohti uutta vuotta

Ja olipa vuoden ensimmäinen päivä mitä upein ilmaltaan vaikka kylmää olikin

Sitten olemmekin jo lähes nykypäivässä ja ilmat ovat edelleen taivaalliset.

Tässä on valaistuskin niin romanttinen

Kuten myös tässä

Toki koirien mielestä se paras elämys on kun ulkona löytyy ihanaa hevoskakkajäähdykettä.

Tai kun pääsee viillettämään jäällä vapaana kuin taivaan lintu

ja tietty metsään pupujussikoiden jäljille

ja kaikkea jännää tutkimaan

vaikka pikkusen ne tassut siellä kylmästä kipristyivätkin

Jotta sellaista ollaan viime aikoina touhuiltu

ja ihanasta talvesta nautittu

joten terkkuja vaan kaikille kamuille täältä Espoonlahden Touhutriolta

Rufino tänään kuukauden Suomessa

2009-10-26T02:19:00.004+02:00

Poika on aivan loistoyksilö. Saman tien tullessaan otti ja koitutui ja laumadynamiikka toimii meillä mitä parhaiten. Molemmat ihanat Friidut saavat haluamansa huomiota.
Ljuba mummukan kanssa otetaan railakkaita painiotteluita. Lucia sessan kanssa leikitään vetoleikkejä ja juoksukilpailuja.
Molempien kanssa hempeillään lähetysten.
Mamsin kanssa pelleillään, pusutellaan, jekkuillaan.

Päätös ottaa kolmaskin koira niin pian Lucian jälkeen osui ihan napakymppiin. Mamsi sai aihetta nauraa useinkin maha kippuralla, Ljuba sai paljonkin uutta puhtia elämäänsä ja Lucia on saanut lisää rohkeutta reippaan velipoikansa myötä.

Mutta sen pitemmittä tarinoitta tässä vähän kuvasaastetta:

Lucia taiteilee

Koirapuistossa

Koirapuistossa

Eli tällaista kuvien kertomaa tarinaa tässä on

Esittelyssä Rufino

2009-09-30T16:42:00.007+03:00

No nythän täällä on vilskettä ja vilinää. Uusin turriainen Rufino kotiutui muutama päivä sitten ja ei ole ollut tylsää hetkeä sen jälkeen. Niin pirtsakka pojankloppi tämä on ja niin ihanan avoin ja sosiaalinenkin. Pusupoika ja veijari. Henkinen ikä pattiarallaa 6 kk. Vaan osaa kyllä onneksi myös rauhoittuakin. Oikea ikä n. 2 v.

Mutta menkäämme ajassa hieman taaksepäin.

Noin vajaa viikko ennen Rufinon tuloa tuli Lucialle kova ripulitauti. Samassa rytäkässä onnistui Ljuba astumaan johonkin terävään metsässä ja takatassun anturassa oli syvä ja vuotava vekki. Siinä sitten hoideltiin canikurilla ja riisi-maitohappolitkulla Lucian mahaa ja kaikenlaisin sidoksin ja salvoin Ljuban tassua. No Lucia sitten tokenikin kolmen päivän aikana. Tassu oli se ongelmallisempi tapaus. Lopulta se sitten parani niin paljon, että vain ulkona oli sidottu ja tossu päällä. Sisällä saattoi käyttää vain sukkaa. Vielä Rufin saapuessa oli siis side-tossu ulkoilua. Nyt on kuitenkin niin hyvin arpeutunut, että voi ulkoillakin ilman tossua eikä sisälläkään sukkaa tarvitse.

Sitten saapui tämä pyörremyrsky elämäämme. Ei ole ollut tylsää hetkeä sen jälkeen. Mitäs sitten tapahtuikaan. Noh tämä Lucia tyttönen, steriloitu narttu, kehitti itselleen juoksuajan. Mitä lie olikaan steriloinnin yhteydessä tapahtunut mutta ainakaan kaikkea tarpeellista ei oltu pois saatu. Siinä sitten pimppa turvonneena ja itseään kokoajan putsaten merkkailuineen päivineen pähkäilin mitäs tästä yhteiselosta nyt tulee. Rufino on kastroitu mutta tie sitten koska kun se tyhjä nahkapussi on edelleen aika näkyvä siellä haarojen välissä. Selvääkin selvempi on, että edelleen hormoonit jyllää pojalla.

Seuraavaksi kehitti Ljuba itselleen mahtiripulin. Sitä tavaraa tuli sisälle ja ulos. Onneksi sitä kesti vain pari päiväöä ja nyt tuntuisi kaikkien massut olevan kunnossa taas.

Rufino onkin ollut täysin sisäsiisti tähän aamuun saakka. Tänään sitten lorotteli olohuoneeseen vaikka pihan ovi oli auki. Uskon sen olleen merkkailua Lucian juoksuista johtuen. Koskapa sen itsekin näin ja poika osaa ulos tehdä pääsin kyllä heti asiasta huomauttamaan. Saa nähdä oliko sillä vaikutusta.

Siellä Lucian selässäkin on poika pari kertaa ollut ja sen jälkeen tuntuu olevan hieman tukalaa miehenalullani kun toiminta keskeytetään.

On siis ollut aikas menevää tämä alkumme ja kekseliäisyyttä vaativaa. Nyt on Lucialla vanhat sloggini ja pikkuhousunsuoja päällään. Häntää varten leikkasin niihin reiän ja lopulta kiristin systeemin hakaneuloilla. Lisäksi sai rassu suihkauksen Cothivet haavansuojasuihketta sinne haarojen väliin. Tämä kahdesta syystä. Cothivet siis pitää koiran kielen poissa määrätyltä alueelta kun siinä on kovasti voimakas tuoksu. No senpä takia ei Lucia nyt yritä niitä pöksyjä lutkutella saatikka pois repiä. Se pitää myös Rufinon nenän poissa sieltä.

Olen myös suihkinut tossuni ja muita esineitä samalla aineella kun toi pojankloppi ei oikein osaa pysyä erossa niistä vaikka leluja ja pahvirasioita on lattiat täynnä. Kyllähän nämä onkin ahkerasti askarrelleet. Jopa Ljubakin.

Mutta tässä on nyt siis valikoima näitä kuvia, jotta kertokoot ne omaa tarinaansa.

Vasta saapuneena lentokentällä Rufino tutustuu Ljuban peräpäähän :D

Kotona Lucia ei ollut yhtä vastaanottavainen

Kovasti piti paikkoja tutkia heti alkuun

Kiva lelukin löytyi

Sitten yllätti väsy

Seuraava päivä ja heti lähti leikki käyntiin

Myös Lucia siskon kanssa päästiin pikkuista rallia ottamaan

ja myös painia

Sängyllekin päästiin mutta hajurako, se oli pakko olla

Ljuballa ei ollut mitään sitä vastaan, että uusi veli oli ihan pyllyssä kiinni kuin turvaa hakien pörisevältä kaksoissisareltaan

Ulkona löytyi muitakin leikkikavereita

Kun samalla sai hurmattua russelitädin ja sai yhdellä kertaa maharapsutusta sekä koirapainia niin ei olisi pieni koirapoika onnellisempi ollakaan

Sitten päästiin porukalla jalkoja venyttelemään

Siskokset russelille hieman liian nopeita mutta urheasti pikkuinen yritti mukana pysyä

Sängylläkin tapahtui lähentymistä

Mitä!? En ollut missään lähelläkään tuota pojankloppia!

Ljubakin innostui leikkisälle ja yhdessä siinä karvapalloa retuutellaan

Edelleen se on Ljuba joka tahdin määrää vaikka hitaampi kakaroita selvästi onkin. Ei tule pallosta kinaa vaan Ljuba saa tilaa.

Ruokailu rivissä onnistui saman tien mutta kyllä on poika ruokahullu. Pakko sitä on pidätellä kunnes on kaikilla kupit telineissä, jotta ei ehdi muittenkin kuppeja tyhjäksi hotkaista.

Nyt ei tartte enää Ljuban toimia hajurakona ja sängyssä nuo kolme kanssani nukkuvat.

Näin somasti olivat jo eilen illalla vieretysten eikä ole siis mikään järjestetty kuva ;)

Tämä taas on mutta tuo yksi ei ihan vielä ymmärrä istu-käskyä vaikka alkaa senkin kyllä sisäistämään kun saa namia. Paikka-käskyä ymmärtää sitäkin vähemmin toisin kuin Ljuba ja Lucia.

Kaikin puolin tosi pirteä ja ihana pakkaus joskin joka asiaan aina nenäänsä kylläkin tunkemassa. Oli sitten kyseessä Ljuban tassun hoito tai Lucian pöksyjen sovittelu.

Ja niin söpö, kuten tässä päikkäreillä yhdessä hirvilelun kanssa.

Lauma kasvaa

2009-09-17T01:00:00.002+03:00

Tässä vielä kaksin Soukan koirapuistossa. On ollut sellainen hyvä kohde meille kun Lucia vielä aristaa vieraita koiria mutta tuolla on kalliota ja puustoa, niin pääsee siskon kanssa nuuskimaan ihan omiin oloihin vaikka muitakin koiria puistossa olisi.

Puisto tarjoaa Ljuballekin mielenkiintoa maastonsa vuoksi. Normisti kun Ljuba vain makoilee koirapuistoissa tai sitten käy rapsuja pyytämässä joltain siellä olevalta ihmiseltä.

Kallioilla on mukava köpötellä häntä terhakasti pystyssä.

Yhdessä nurkassa on myös mielenkiintoista kivikkoa.

Jotain pieneliöstöäkin varmasti puiston maapohjan alla elelee kun näin päät yhdessä kuoppia tutkitaan.

Vakkaripaikka on kuitenkin edelleen se hevostallinrinne. Se kun tarjoaa riitävästi tilaa ja hyvän alustan juoksuharjoituksille.

Puhumattakaan puron tarjoamista mahdollisuuksista.

Ei ole vesipelosta enää tietoakaan.

Vaan tämä se on sitten parasta. Kaivinkone täydellä teholla...

... ja työn tarkastaja.

Sitten yhteispeliä eli kaivinkoneet rivissä kippurahäntineen

Monen touhun jälkeen iltaisin uni maittaa.

Vaan kuinkas käykään kohtapuoliin ...

Niinpä. Tarkalleen 25.9.2009 aamuyöstä laumamme kasvaa ja duosta tuleekin trio.

Senpä sitten näkee miten nukkumisjärjestys lutviutuu ajan kanssa.

Tämäkin pikkuinen pirtelö kuuluu hieman tähän yhtälöön sillä ei ole pelkoa, etteikö suloisuus jatkossakin olisi tervetullut hoitoon tarvittaessa. Kyllä se takuulla onnistuu.

Vaan nyt elämme odotuksen hetkiä siihen asti kun saamme lausua sanat: "Tervetuloa kotiin Rufino."

Rufino nimi on väännös merkityksestä punakarvainen.

Jännitystä ilmassa

2009-09-15T00:43:00.004+03:00

Nyt on käynyt niin köpelösti, että mamsin mielenrauha on jälleen kerran järkkynyt. Mikäs sen on aikaansaanut?
Mikäs se mamsin mielenrauhan järkyttääkään?

Sontakasoissa pyörivä ballerina tyttöni? No ei se sentään mielenrauhaa vie vaikka hetkellisesti pistääkin vähän höyryämään.

Mutapainia harrastava kuningattareni? Eipä sekään. Onhan suihkut keksitty.

Eilen illalla maa-ampiaispesään sohineet koirani (ikävin seurauksin). No mielenrauhaa ei vienyt sekään mutta kyllä vaan pikkusia säälitti kovasti. Lucia niin surkeena, ettei kävelläkään voinut vaan Ljuba urhoollisesti oli kuin ei mitään vaikka sai pistoksia kaksin kappalein. Kortisoonivoide ja kipulääke rauhoitti onneksi tilanteen aika nopeasti kun kotiin päästiin.

Entäs aamulla keittiössä pörränneet seitsemän ampparia? No tulihan siinä kiire törkätä koirat ulos keittiöstä, jonka jälkeen alkoi kunnon lahtaaminen RAID pullon kanssa ja sen päälle listiminen kengänpohjalla. Vaan ei sekään mielenrauhaa vienyt.

No mikä ihme se sitten voisikaan olla?

Annetaanpa kuvan puhua puolestaan ja palataan astialle vähän myöhemmin :)

PS. Kehotan katsomaan kuvaa tarkkaan...

Lelutyttö

2009-08-28T22:25:00.003+03:00

Lucia on nyt toden teolla oppinut leikkimään leluilla silloinkin kun niitä heitellään. Onhan se jo jonkun aikaa haparoiden aina käynyt jotain lelua koittamassa ja muutaman kerran itse viskellyt ja mennyt hyppien perään. Mutta nytpä se jo lähtee pallon sun muiden perään ihan jos niitä heittelen ja vaikka Ljubakin olisi vieressä.

(en kyllä tajua miksi kieli on sininen kuvassa ??) Tällainen hullunhauska tuo tytteli on kotosalla välillä

Tämä Lucialle ostamani pehmokonna onkin nyt Ljuban ykkös lelu

Niinpä tytöt voivat hakea eri leluja ilman mitään omimisia kun niitä viskelee. Tosin Lucia on ottanut tavakseen takavarikoida kaikki lelut tuonne eteiseen, josta sitten Ljuba käy hakemassa omansa pois ja vie omaan pesäänsä piiloon

Vähän vahtikoiran elkeitä on myös alkanut ilmaantumaan

Tarkkana kuin porkkana. Vielä ainakin lopettaa räkyttämisen komennuksesta. Saa nähdä jatkuuko sama trendi.

Enimmäkseen kumpikin vaan pötköttelee kotosalla kuitenkin.

Koirapuistohommeleissa ei olla edistytty yhtään. Lucia on kokoajan puolustuskannalla kun joku koira kiinnostuu siitä. Jopa kun kyseessä on ihan pieni pentukoirakin. Suhtautuminen ihmisiin on rauhallisempaa mutta mitään paijaamista se ei edelleenkään suvaitse vaan homma jää siihen nuuhkaisuun. Toki Lucia käy sitten itse vaivihkaa nuuhkimassa toisten koirien takapuolia mutta varjelee omaansa ihan kaikilta hyvin visusti. Voipi olla, ettei siitä koskaan tule sellaista sosiaalista tapausta mitä kyllä toivoisin. Ihan vaan Lucian itsensä vuoksi jos ei muuta.

Vähän on korvattomuuttakin ilmennyt mutta siihen selkeesti auttaa kun itse häippäsee toiseen suuntaan ja puun taakse piiloon. Siellä hevostallin rinteellä tuo pimu kyllä päästelee niin, että välillä hirvittää. Tikkujalat ja tuhatta mennään niin että heinät menee lakoon.

Tänään Lucia sitten kekkasi jostakin ihmisen jättämän läjän ja hankki itselleen uuden lookin. Voi taivas ja yök yök yök. Kuin ihmeen kaupalla selvittiin kotiin ilman että mamsi ja Ljuba sisko sotkeentui myös ja suoraan ammeeseen ja jynssättäväksi. Hellurei ja hellät tunteet olivat kadoksissa kyllä tovin tämän episodin jälkeen.

Vaan eihän sitä kauaa voi olla tuolle komeljanttarille vihainenkaan.

Hetki ennen uutta lookkia ja 'tuoksua'

Ljubankin ulkoilu on päätöntä menoa mutta aika toisella tavalla kuitenkin kuten kuvasta näkyy.

Purosaalistuksen aakkoset

2009-08-24T18:20:00.003+03:00

Ljuba on ottanut Lucian oppitytökseen ja on paljastanut hälle purosaalistuksen salat. Niinpä tyttöset jaksavat möyriä vaikka puoli tuntia siellä puron pohjalla sen savisia penkkoja tutkiskellen toiveena kaivaa esiin edes yksi vesirotta. Lucia on siis enemmän kuin innostunut tästä uudesta harrastuksestaan.

Tule mukaan vaan. Ei tää vesi oo oikeesti vaarallista.

Okei mä tuun. Juu eihän tänne hukukaan.

Katsoppas kun täällä niitä vesirottien koloja on

Välillä joutuu vähän venymäänkin

Enimmäkseen pitää kuitenkin kaivaa. No just noin. Hyvinhän sinä opit.

Niinpä nuo rakkaat mutakuonot ovatkin mamsin iloksi löytäneet yhteisen sävelen.

Voittajan on helppo hymyillä

2009-08-24T18:13:00.002+03:00

"Winner takes it all"

"Looser's standing small"

Voi voi sentään... Niin se taas poronsarvi lähti voittajan matkaan.

Tutilulla

2009-08-21T15:59:00.001+03:00

Nukkuvat koirat ovat vaan niin söpöjä

Päivitystä ja kuvia

2009-08-18T18:40:00.016+03:00

Lucia on kyllä niin ihana. Aivan huippu tyyppi. Mä olen niin mahottomasti siihen rakastunut ettei tottakaan. Se todellakin on sellainen valloittava pikku nautiskelija. Ihan sama missä ollaan niin joku pehmustettu paikka löytyy kyllä. Vähän aikaa sitten vietettiin iltaa naapurissa muutaman viinilasin äärellä. Siellä on sellainen parveke joka on lähes yhtä iso kuin minun pationi. No eihän hieno leidi makoile betonilattialla edes lämpimänä iltana. Se löysikin heti tiensä aurinkotuoleille makailemaan siinä kun Ljuba (jonka suurin intohimo on ruoka) viihtyi viileällä lattialla pöydän alla vahdissa milloin ei ollut pää jonkun sylissä yrittäen näyttää pahastikin nälkiintyneeltä. As if! Pikku Vilma sitten onkin sylivauva mitä suuremmassa mittakaavassa ja kun tarjolla oli kolme syliä niin niitä kokeiltiinkin vuoron perään pitkin iltaa.

Nälkää näkevä Viipurilainen :D

Sylejä kiertelevä suomalainen poikatyttö

Viime viikolla oli Lucia hammaskiven poistossa ja oli rassu sen jälkeen ihan reporankana ja hämillään. Kotimatkalla tuli autoonkin isot lirut vaikka muuten onkin automatkailu jo sujunut suhteellisen hyvin lyhyillä matkoilla.
Purukalusto on aika huonossa kunnossa. Kaikki ienrajat on kuluneet niin ettei hammaskiillettä ole tai sitä on hyvin heikosti. Torahampaiden rajat ovat jo alkaneet murentumaan. Tämä viittaa johonkin aika kovaan ja pitkälliseen tulehdukseen, joka Lucialla on ollut tai on vielä. Voi olla juuri tämä erlichioosi tai sitten sillä on kuitenkin testeistä huolimatta leishmania. Myös veriarvot oli tulleet takaisin ja munuaisissa oli jotain häikkää. Gammaglobuliiniproteiinitaso oli kohollaan (mikä on harvinaista näin nuorella koiralla) ja sekin viittaa johonkin tulehdussairauteen. Nythän Lucia on syönyt antibiootteja erlichioosin vuoksi ja on yleensä sietänyt niitä hyvin. Eläinlääkärikäynti aamuna tosin oksensi kun jouduin antamaan lääkkeen tyhjään vatsaan. Ainakin oletin tämän olleen syynä. Pelkkää vaahtoahan se oli mutta aika runsaasti kuitenkin. Tablettia ei siinä näkynyt joten oli ehtinyt jo sulaa vaan tuskin imeytyä kuitenkaan.
Tämän kuurin jälkeen tutkitaan kuitenkin virtsanäyte, josko olisi vtt. Sillä kun aika huono virtsanpidätyskyky vaikka noin yleisesti onkin sisäsiisti. Vtt ei tosin voi olla syynä proteiinien korkeaan pitoisuuteen munuaisissa ja olen myös ymmälläni siitä, ettei Lucia juo ollenkaan vettä. Onkin pakko lisätä vettä joka ateriaan sille. Päinvastoin vtt aiheuttaisi alennettua proteiinien tasoa. Virtsanäytteestä katsotaan sitten muutakin. Esimerkiksi onko siinä verihiutaleita, joka viittaa munuaisten seinämän vaurioitumiseen.
Muuten sain ohjeeksi käydä otattamassa munuaisnäytteet muutamien kuukausien välein jatkossa. Maksa-arvot olivat kyllä normaalit.
Lucian raapimiseen ja itsensä kirputtamiseen ei toistaiseksi ole löytynyt mitään suoranaista syytä mutta saattaa ell mukaan olla ihon herkistyminen aiemman kirppuallergian vuoksi ja mahdollinen ilmaston muutos. No meillähän ei varsinaisesti kirppuja ole, joten homma saattaa parantua ajan kanssa. Iho kun näyttää hyväkuntoiselta ja samoin karvapeite.
Eli ei kovin terve tyttönen ole tällä hetkellä pikkuiseni vaikka toisaalta virtaa riittää jo ihan kivasti ulkoillessa. Toivottavasti antibiootit puree tähän erlichioosiin ja virtsanäytteessä ei olisi mitään suurempaa häikkää. Vaan kun nuo munuaisarvot tavallaan viittaisivat mahdolliseen leishmaniaan. Täytyy kyllä jossakin vaiheessa uusia sekin testi ja toisaalta ell kehoitti pitämään tarkkaan silmällä Luciaa muutoksien varalta ja tuoda heti testattavaksi jos jotain normaalista poikkeavaa ilmaantuu.

Suvisaaristossa sheikkailemassa:

Koirapuistotreffit iltahämärissä Kivenlahdessa:

Kuvassa on Krista Buster ja Guy koirineen sekä Ljuba. Lucian kuvat eivät oikein onnistuneet kun se ei ollut paikoillaan ollenkaan ja hämärän vuoksi liikekuvat eivät onnistuneet terävinä.
Guy herrasmies etualalla on myös Espanjan poikia ja rodultaan galgo siinä missä Lucia on podengo mix. Metsästyskoiria kumpainenkin ja podengojen perimässäkin löytyy vinttikoiraa.

Mökkeilyä Rompun sekä hänen haareminsa kanssa:

Laiturijengi.

Hei Romeo, ootkos mies vai mammanpoika kun et laiturille uskalla?

No mieshän minä. Katso vaikka.

Poppoo koossa.

Ljubaa tavan mukaan enimmäkseen laiskotti.

Lucia ja Romppu heittivät leikiksi vaan ei kesän aikana tuhdistunut Romeo herra ballerinan vauhdissa pysynyt.

Vilmasta on tullut täydellinen noutaja.

Aina vaan uudestaan ja uudestaan se lähti veteen lankunpätkän perässä.

Herkkää nuorta lempeä ...

No tuota ... eikös tuo kuulu jo suljettujen ovien taakse?

Ljubakin innostui leikkimään.

Nyt Luciaseni painitaan.

No en kyllä sun kanssa rupee kun oot niin vahva ja dominoiva.

Mielummin johdan tutkimuspartiota.

No, ettekös pysy mukana?

Taidankin sitten ottaa päivätorkut.

Tämän lisäksi on päivittäin ympäristöharjoittelua kun liikuskellaan eri alueilla. Milloin revitellään ihan täysillä hevostallien liepeillä milloin harjoitellaan oikeanlaista remmikulkemista ja milloin ihmetellään katukäytävien ja kävelyteiden vilinää ja erilaisia ilmiöitä koirineen, pyörineen, mopoineen, busseineen, ihmisineen, roskiksineen, bussipysäkkeineen, hevosineen jne. jne.

Täyttä elämää ja lähes täydellistä. Pientä eroahdistusta kun on ilmennyt. Yksi päivä oli kukkaruukku lattialla muttei onneksi rikki kuitenkaan. Siivo oli vain aika kamala. Lucia kun on ottanut tavakseen hypätä keittiönpöydälle. Nyt pidänkin sen ikkunan sälekaihtimet kiinni kun lähden pois kotoota. En tiedä metelöikö myös mutta en ole kyllä kuullut sitä lähtiessäni enkä palatessani kotiin. Kaipa se kohtapuoliin tottuu tähän päivittäiseen rutiiniin ja rauhoittuu.

Nyt on antibioottikuurikin loppu joten pitää kohtapuoliin toimittaa virtsanäyte ell luokse ja otattaa uudet erlichioosi testit. Kutinaa on edelleen paljon vaikka syö ell suosituksesta helokkiöljykapseleita ja täysin koti/raakaruokaa + viikon kuureina multidog monivitamiini/hiveainejauhetta. Aamulla siis koirapuuroa (kaura/ohra/ruis/täysjyväriisi uunissa haudutettuna) lisukkeineen ja illalla raakaa lihaa ja muussattuja kasviksia raejuuston kera. Nyt on myös raakaluut sulamassa illaksi. Näitä ajattelin antaa kerran viikossa. Eivät ole naudanluita, joten Ljubakin saa niitä syödä (jos koirien massut kestää). Muutoin saavat joko kongin illalla jossa on sellainen puruluu sisällä tai possunnahkarullia. Joskus myös Bucadog levyjä hampaitten puhdistukseksi.
Ljuba tosin vielä syö myös nappuloita niin kauan kuin niitä riittää ja tosiaan käytän niitä välillä ulkonakin kiitospaloina luoksetulosta kummallekin.

Englanninkielinen osio:

Pitääkin huomenna laitella lisää puuroa koirille.

Rauhallinen tyttö tämä Luciakin on edelleen kotioloissa paitsi kun on minun kotiintuloaika. Siihen liittyy kyllä aikamoista vipinää kummankin koiran osalta.

Seuraavaan kertaan ja heikun keikun vaan ...

Koirakesä

2009-08-11T15:22:00.003+03:00

Tässä on kuvakertomuksena kesänviettoa koirien kanssa. Mukana on omat (Ljuba ja Lucia) sekä kaverit (Vilma poikatyttö snuudeli, Eli hilpeä kultapoika, Guy esp. galgo ja herrasmies, Buster duracell-koira, pikku Säde puudeliprinsessa, Romeo Rompelsson käppänä). Seuraa siis riittää ja mukavia paikkoja. Osa kuvista on mökiltä ja toiset kaupungista.

Saanen esittäytyä

2009-07-30T22:44:00.002+03:00

Hei vaan kaikille. Minä olen Lucia (kuulemma). Mä olin vielä muutama päivä sitten kotimaassani Espanjassa ja siellä mulla oli paljon kavereita. Sitten kävi niin, että mut tyrkättiin pieneen laatikkoon ja vietiin kummalliseen härveliin. Kun mä ja muutama muukin oltiin oltu siinä humisevassa härvelissä aikamme meidät otettiin sieltä ulos ihan oudossa paikassa. Mikään ei stemmannut. Hajut oli outoja ja ne kaksjalkasetkin oli mulle ihan outoja. Siellä oli aikamoinen hälinä ja sit tuli vielä yks kaksjalkanen ja tyrkkäs mut taas laatikkoon ja toisenlaiseen härveliin. Nyt kyllä jo alkoi itkettämään kaikki tämä kummallisuus ja taisin vähän sotkeakin sen laatikon hätäpäissäni. No sitten me tultiin tänne. Mikä se tämä on on vaikea sanoa. Vankila kai. Täällä se kaksjalkanen touhottaa ja sit täällä on toinen koirakin kyllä. Se on aika laiska tyyppi. Ja kumma kyllä se tuntuu olevan tosi tyytyväinen tähän vankilaan ja käy heiluttamassa häntäänsä ja pusuttelemassa tota kaksjalkasta. Musta se on kyllä pelottava. Vaikka no on se kyllä ollut kilttikin ja tuonut ruokaa ja paijannut mun selkää. Mut sit se törkkäs mut johonkin liukkaaseen valkoiseen jättimäiseen vesikuppiin ja kasteli mut kokonaan. Sen päälle se vielä hiero vaahtoa muhun. Just ku mä aattelin, että se vois olla aika ookoo niin tulee tällaista kohtelua. Niin ja sit se törkkäs jotain pientä valkosta mun kurkusta alas. Sekään ei ollut kivaa yhtään.Mut täällä vankilassa on kuitenkin ulkopiha ja siel mä enimmäkseen oleskelen. Mä syönkin siellä kun en oikein sisällä uskalla. Mä kyllä huomasin pakoreitinkin kun tossa muurin kupeessa on sellainen matalampi liikuteltava osa josta mä just sain pään yli kun oikein venytin itseni. Aloinkin siinä jo mittailemaan kun toi kaksjalkanen juoksi ulos ja mähän en jäänyt siihen miettimään, että mitä nöyryytyksiä se nyt on keksiny mun pään menoksi. Kuunnelkaa miten katala se on. Se värkkäs jotain naruja ristiin rastiin sen liikuteltavan osan ylä puolelle ja sit se ripusti siihen sellaisen peitteen. Nyt ei kyllä mitenkään täältä pääse karkaamaan. Mutta on se kyl vienyt mut pari kertaa sinne ulkopuolelle kattomaan. Vaan kun se itse roikkuu sellaisen narun päässä, joka on mun kaulan ympärillä. Tai siis se on kiinni sellasessa kaulapannassa. En siis pääse sielläkään karkuteille. Vaan toisaalta siellä on paljon pelottavia asioitakin mutta myös kumman mielenkiintoisia hajuja joka paikassa. Mä en oikein teidä tykkäänkö vai enkö tykkää mennä sinne mutta ainakin siellä voi käydä vessassa. Kylhän mä täällä pihalla käyn vessassa kans. Toi toinen kaveri kyllä selvästi tykkää mennä ulkopuolelle ja ne meneekin vähän väliä sinne. Pakko myöntää, että kun ne tulee takas niin ihan pakostakin mulla häntä heiluu oikein kunnolla ja vähän mä loikin kenguruloikkiakin. Onhan se häpeällistä mutta mä en oikein voi sille mitään. No se siitä tältä erää. Mä laitan lisää kuvia kun mä olen kuulemma valokuvaajan unelma.

Vanginvartijan mielestä ole sielun sisar ihan vaan siksi kun tämä kukkanen kiinnostaa. Pyh!

Kieltämättä huumaava tuoksu mutta kuinkas se nyt minusta mitään sellasta sielun sisarta tekee? Taitaa olla jotenkin tärähtänyt tyyppi toi vanginvartijani.

Toisaalta niin sapuskassa minkä se mulle tuo ei ole yhtään salaattia. Pakko varmaana itse napsia omat salaatit täällä ulkona.

Taasko se ton lootan kanssa tossa häärää!

Saiskos pyytää hieman omaa rauhaa

Tossa onkin muuten se peite, jonka toi katala tyyppi värkkäs pakoreittini eteen

Aika raukkis, vai mitä.

Tässä onkin muuten kuva siitä toisesta vangista. Sehän taitaakin olla vähän yksinkertainen. Kaikki mahikset lähteä pakomatkalle kun ei oo sellaista naruakaan pannassa ja silti se vaan löhöilee täällä vankilassa. Ei voi käsittää.

No ainakin täällä saa paljon raitista ilmaa.

Perheenlisäystä tiedossa

2009-07-27T15:45:00.003+03:00

Päätin sitten omaan sponttaaniin tapaani, että paras lääke meille Ljuban kanssa on uusi lauman jäsen. Sellainen, minut hurmannut, löytyikin aika äkkiä Espanjan Koirat ry:n sivuilta. Minulla kun on määrätyt kriteerit koiralle vaikka se rescue onkin (ja pitääkin olla). Kokorako on 45 - 55 cm, luppakorvat pitää olla, silmissä on oltava pilkettä, hännän tulee olla persoonallinen, ikää ei 2:ta vuotta enempää ja sukupuoleltaan narttu. Tämän lisäksi tulee sosiaalisuus toisten koirien kanssa. Ja tässä on vastaus rukouksiini:

Kaunis, eikö totta!

Näin kaunottaresta kerrotaan yhdistyksen sivuilla:

"Alicia on hylätty tarhalle neljän kuukauden ikäisenä. Tytöllä piti olla jo koti tiedossa Saksassa, mutta koti peruuntui viime hetkellä ja nyt sitten olisi toiveissa löytää tytölle oma koti Suomesta. Koska Alicia on elänyt suuren osan tähänastisesta elämästään koirakavereiden kanssa tarhalla, niin uudessa kodissa olisi hyvä olla toinen koira jotta tytön kotiutuminen olisi helpompaa. Päällimmäisenä Aliciasta jäi mieleen, että se on sosiaalinen ja aktiivinen koira. Korkeutta tytöllä on noin 50 senttiä ja painoa noin 13 kiloa. "

Lisäksi sain tietää, että tyttö oli tarhalla päässyt tiineeksi ja oli sen takia jo aiemmin sterilisoitu. Alicia on itse asiassa nyt jo lähemmäs kaksi vuotias ja kaikin puolin valmis matkustamaan. Näin ollen asiat ottivat aika nopean käänteen, sillä hän tulee jo tiistai-keskiviikko yönä Helsinkiin kun saa erään toisen koiran paikan koneessa. Sen toisen koiran matka peruuntui, josta olen tietysti pahoillani. Syytä siihen en tiedä, enkä kysellytkään.

Tuo Alicia nimi on kyllä kaunis mutta ei oikein istu minulle. Luulen kyllä tytön oppivan toisenkin nimen. Oppihan se Ljubakin vaikka paljon vanhempi oli. Nimi, joka mielessäni on alkaakin L-kirjaimella. En tiedä miksi L-kirjaimella pitää alkaa mutta niin se vaan tuntuu omimmalta. Lucan peruja kaiketi. Luca jätti L-nimen perinnöksi seuraajalleen. Lisäksi tämä koira on vähän niinkuin valon tuoja surun mustaamiin mieliimme. Hänestä siis tulee Lucia.

Kiire tuli kun tänään sain aikataulusta tietää, vain kaksi päivää yhteydenoton jälkeen.

Apteekkiin rahaa tuhlaamaan siis. Ljuballe matokuuri ja frontline loishäätö. Canikuria, sidetarpeita (varmuuden vuoksi), Nutriplus energiageeliä, antiseptistä shamppoota, DAP feromonihaihdutin seinään ja Tehobakt maitohappobakteerijauhetta.

Ljubakin on kunnostautunut pari kertaa nyt oikein kunnolla leikkimään isolla karvapallollaan täällä kotona, joskin pidän leikkihetket suhteellisen lyhyinä. Pidän Ljuballa nyt taas taukoa kipulääkkeen kanssa. Katsotaan nyt sitten miten tässä jatkossa edetään. Tänään, vaikka kuuma olikin, Ljuba yllättäin sai innostuksen lähteä pellolle haukkuen juoksemaan kun siellä oli liuta sepelkyyhykyjä nokkimassa. Eihän se ole yleensä kovinkaan innoissaan ollut muista kun sorsista mutta tämä oli selkeästi sellaista urheilua Ljuban mielestä. Ajettuaan ne lentoon se kellistyi tyytyväisenä ruohikkoon kiehnäämään.

Että tässä on yksi kaunotar, joka kovasti odottelee kamarineidin saapumista itselleen hänen ihmispalvelijansa lisäksi.

Molemmat siis odotamme suurella jännityksellä uuden tulokkaan tapaamista. Pitäkää meille peukkuja, että kemiat toimii oikein heti alkuun.

Kauniisti hyvästelimme ystävän

2009-07-23T23:29:00.003+03:00

Tämä siis tapahtui jo viime viikolla mutta näin kesäisin laahaa blogi vähän jälkijunassa.

Vilma pirpana, kuin eliksiiriä sielulleni

2009-07-16T20:03:00.003+03:00

Juuri nyt kun olen hieman päässyt suruni yli siten, että sattuu vain ajoittain ja ei niin paljoa kuin aiemmin ja Ljuballa toisaalta on näitä vanhuuden (tai masennuksen) merkkejä niin naapurin pirteä pikku Vilma on toiminut kuin eliksiiri sielulleni.
Tosin Ljubakin, joka syö taas kipulääkkeitä pienennettynä annoksena, oli niin mahottoman pirteä tänään kun neljään pekkaan olimme Pirttimäessä samoilemassa ja grillaamassa. Koirakaveri ja luonnon hajuja täynnä oleva ympäristö saa ihmeitä aikaan.

Vaan tämän kirjoituksen omistan nyt pikku Vilmalle. Kuvia on niin mökkireissulta, Kopparnäsista, Hannusmetsästä kuin Pirttimäestäkin.

Olkaapa hyvät. Pikku Vilman seikkailuja:

Vilma ja pikku matte mökkeilee

Onkos pupu käynyt visiitillä yöllä? Ei tainnut löytyä käyntikortteja.

Uudet maastot Nötön kanavan rannalla piti tutkia tosi tarkkaan

Vilmasta tulikin pienellä rohkaisulla oikea noutaja

Hannusmetsän rämeikkö oli sitten jännittävä paikka. Tämä on minullekin nostalginen paikka. Tässä aikoinaan istuin iltamyöhään syömässä pizzaa ja levittelin raakoja maksanpalasia ympäriinsä ja haukutin Lucaa kun Ljuba oli kadonnut. Sehän oltiin viety siis Viikkiin mutta tuolloin en sitä vielä tiennyt.

Vilma on vauhtimimmi

Lähes umpeenkasvaneessa lammessa Vilma viimeisteli noutamisen taitojaan kunnes...

jaksoi raahata vedestä kaiken kasvillisuudenkin läpi pitkän ja umpimärän lankun, joka oli monta kertaa pitempi kuin koira itse. Voimia ei siis puutu pieneltäkään koiralta.

Kopparnäsin lintuparatiisissa oli niinikään vauhti päällä vaikka kytkettynä olikin

Voi sitä oivaltamisen riemua. Tässä on Vilma ja vaarallinen mutta kiehtova vaahtopää.

Hui sentään. Siinähän on oikea monsterivaahto. Meni tovi ennenkuin Vilma uskaltautui sitä kesyttämään.

Ljubaa kiinnosti vallan muut asiat

Kaikki matkan varrella olevat kallion raot etenkin

Tässä ei sitten enää se luonnon viehätysvoima tehonnut samalla tavalla kun nakkeja (luomu sellaisia) grillattiin Pirttimäessä. Vilma on pienentynyt aikas paljon kun edellisen reissun päätteeksi tyttö joutui trimmaajan (siis minun) kynsiin puutarhapöydälle tököttämään.

Uusi virtaviivainen Vilma Vipeltäjä

Molemmat koirut saivatkin käydä kastautumassa Hynkälammen lähdenkirkkaassa vedessä ennen muutaman kilometrin takaisin kulkumatkaa autolle.

Tämä kuva onkin vanha (viime talvinen) jolloin nelikko oli vielä koossa. Siitä näkee millainen hellyydenkipeä kullanmuru tuo tyttönen on.

Tämä oli Vilman esittely tällä kertaa. Hyvää viikonvaihdetta toivotellen suuntaamme Ljuban kanssa huomenna mökille.

Vanhuusko astunut kuvaan?

2009-07-12T16:41:00.004+03:00

Kaiken surun ja murheen keskellä on ollut pakko todeta, ettei Ljubakaan ihan terve ja nuori tyttönen enää ole. Selvästi on näkyvissä monia vanhuuden merkkejä. Enhän tiedä ollenkaan minkä ikäinen tyttö oikeasti on mutta epäilys on alkanut kallistumaan siihen suuntaan, että ehtoopuolta nyt kuljetaan. Selkeä ero on tullut Lucan poismenon jälkeen. Askel on hidastunut entisestään, yhä useammin pienenkin hidastuksen yhteydessä tyttö menee makuulle ja joinakin päivinä silmistä on selkeästi luettavissa vanhuuden merkit ja ehkä kiputilatkin.

Toista viikkoa sitten Ljuballe tuli kova tärinäkohtaus joka kesti aika kauan ja samassa yhteydessä huomasin tytöllä olevan kovia kipuja ja kosketusarkuutta.
Tilasin eläinlääkärille ajan ja todettiin, että niska on jumissa sekä vasen takareisi kovin jäykkä. Alkoi kipulääkekuuri, jonka ansiosta tyttö selvästi piristyikin.
Viikkoa myöhemmin vein Ljuban kuvattavaksi. Siinä yhteydessä todettiin niskan olevan taas kunnossa. Samalla korvasta poistettiin kiusallinen verisyylä, joka välillä puhkesi tullen kipeäksi ja sitten taas aina kasvoi takaisin. Yksi tikki laitettiin poistokohtaan. Sen poistin itse viikkoa myöhemmin ja poistokohtaa ei edes enää havaitse.
Kuvauksessa todettiin, että vasen lonkkamalja on oikeata loivempi ja siinä on alkanut lievä nivelrikko. Eläinlääkäri luokitteli lonkat kuitenkin suurinpiirtein C-lonkiksi molemmat. Kuitenkin vasen lonkka vaikuttaisi aiheuttavan kipua ja jäykkyyttä sekä jonkinlaista jalan heikkoutta. Kyynärissä ei ollut mitään nivelrikkoa tai muutoksia. Alaselkä, eli lanneranka näytti myös normaalilta ja tytön tassurefleksit toimivat normaalisti. Niskan alueen mahdollista vauriota ei voi röntgenillä todeta vaan silloin tulee kyseeseen magneettikuvaus. Niska ei kuitenkaan vaikuta nyt jäykältä.

Ljuban toipumiseen rauhoituksesta aamuisen kuvauksen jälkeen kului pitkälle iltaan.

Nyt Ljuba saa elämänsä loppuun asti Arthloflexiä ruiskeena suuhun 5 ml per päivä. Se edistää nivelnesteen laatua sekä rustosolujen ravinnon saantia. Myös jatkuva kipulääkeresepti saatiin, jotta voin antaa kipulääkettä tarvittaessa.
Toki Ljuballa on yhä vanhat temput mielessä kun isoon metsään mennään ja pelkäänpä pahoin, että yksi tai ehkä kaksikin supikoiraparkaa ovat saaneet siirtyä paremmille metsästysmaille äskettäin.

Vaan palautuminen näistä reissuista kestää yhä kauemmin. On ehkä pakko ruveta jättämään minulle niin rakkaat metsäreissut vähemmälle ja keskittyä lenkkeilemään lähimaastoissa ja ranta-alueilla.
Vaan etenkin sadepäivinä tuntuu Ljuban elämänhalu luisuvan paljon. Ikään kuin kosteus aiheuttaisi kolotuksia. Ainakin takatassut ovat hyvin kosteusherkät vaikka toisaalta tyttö kyllä kahlailee sitten edelleenkin.

Enemmänkin märkä maa tuntuu aiheuttavan epämiellyttävää tunnetta. Tosin näin on ollut alusta asti vaikka mitään näkyviä ärsytyksen kohtia ei näy tassuissa. Ei siis ihon punotusta, haavaumia tai muuta ärsytystä.
Leikkisyyttäkään ei juurikaan enää ole kotona. Tosin en edes yritä mitään vetoleikkejä leikkiä tuon niskan vuoksi. Aktivointikuutio toimii kyllä edelleen välillä ilta-aterian saannin yhteydessä.
Purolla ei ole juurikaan tutkimis- eikä kaivamisintoa ollut Lucan poismenon jälkeen ollut kuin hetkittäin.

Mökillä vielä ajoittain tyttö käy myyränkoloja kaivamassa mutta hyvin paljon enemmän vain oleskelee.

Surullista todeta, että tyttö on äkisti vanhentunut vaikka syynä saattaa hyvin olla laumakaverin poismeno. Lucalla kun oli tapana provosoida Ljubaa niin kauan että sai itselleen edes hetkittäin kaverin riekkumisilleen ja ilmeisesti ulkona Lucan tutkimisinnostus sai Ljubaankin vauhtia. Paljonhan ne yhdessä paikkoja tutkivatkin ja yhteisiä kuoppia kaivelivat.
Olen kyllä harkinnut ajoittain Ljuballe uutta kaveria ottavani mutta sitten totean, etten vaan ole siihen henkisesti valmis. Liian paljon surua asuu edelleen sisälläni.
Enkä tiedä olisiko se sitten loppupeleissä oikeinkaan jos Ljuba todellakin on jo vanha ja väsynyt sekä kipuilevakin. Puhti on kyllä Ljubasta poissa, joskin se nostaa päätään silloin kun vietit vievät mukanaan.

Itse koen tämän niin masentavaksi kun en ole oikein päässyt yli kahden rakkaan karvaisen ystävänkään menetyksestä vielä.
Varsinkin Luca voimakkaasti kummittelee mielessäni edelleen.

Vein Lucan uurnan sitten sinne mökille ja hautasin sen aidan kulmaan. Laatoitin kuopan reunat ja istutin siihen Särkyneen Sydämen. Aattelin, että mielenikin pääsee nyt lepoon. Vaan en kyennyt poistamaan Lucan pentukuvaa enkä kynttilöitä sen sivuilta keittiön pöydältä. Päin vastoin menin ja keräsin kimpun kesäkukkia ja asetin senkin siihen ryhmään. Lisäksi sain kanadalaiselta ystävältäni ja hengenheimolaiseltani kauniin osanottokortin, joka sai kyyneltulvat taas virtaamaan.
Elikkä edelleen Lucalla on siinä keittiöni pöydällä pyhättö.

Vaan nyt tuntuu Ljubakin aiheuttavan sitä murhetta. Tänään ei ole hyvä päivä ollenkaan. Hyvin haluttomalta ja väsyneeltä vaikuttaa tyttö. Pitäisiköhän mennä huomenna hankkimaan se kipulääke ja katsoa parantaako se mielenlaatua ja energiatasoja. Sillähän se selviää onko kyse vain kivuista tai niistä yleensäkään. Ehkä se niskan magneettikuvauskin kannattaisi tehdä ja mahdollisesti otattaa maksa- ja munuaisarvot.
Näitähän ei ole tutkittu sen jälkeen kun Ljuba tuli Suomeen. Silloin ne olivat ihan normaalit.

En tiedä ylireagoinko kun olen muutenkin herkistyneessä mielentilassa mutta ainakin saisi joistakin asioista varmuuden. Niin on minulle tuo hurtta rakas, etten kestä nähdä sitä allapäin ja ajatella sillä olevan kipuja.

Ainakin ilon aihetta on siinä, että minulla niin kuin Ljuballakin on edelleen mukavia ja uskottuja koiraystäviä vaikkei niitten kanssa nyt erityisesti leikitäkään. Onhan kuitenkin selvästi mielissään niiden tapaamisesta. Ja todellakin on myös parempia päiviäkin.

KAVEREITA

Iltalenkillä Raunin, Ruutin sekä Iltsun ja Vilman kanssa

Ljuba ja Vilma mökillä

Lenkillä Barösundissa fammon kanssa

Yhteiskellintää Iltsun kanssa

Lenkillä Tiinan ja pikku Säteen kanssa. Tosin tässä vasta tehtiin tuttavuutta.

Tällä Hannusmetsän lenkillä toissa päivänä Ljuba tekikin katoamistempun, joten vain Vilma oli Ruutin ja minun kanssani järven rannalla ihmettelemässä kaikkea luonnon kauneutta.

Kaunotar ystäväni lähti ikuisuuteen

2009-07-06T14:49:00.003+03:00

Karvainen ystäväin ja monivuotinen hoitokoirani, ihmisen turhamaisuuden, epäeettisen kasvatustyön tai minkä lie välinpitämättömyyden uhri mutta ennen kaikkea lojaali, rakkauden täyteinen, rakastettu, lumoavan lempeä ja suloinen pieni, viaton olento ja perheen ydinjäsen - koira - ihmisen vilpittömin seuralainen, Nelli pieni prinsessa siirtyi juuri äsken ajasta ikuisuuteen.

Perinnöllisen sairauden aiheuttamat tuskat ja siitä aikojen saatossa pahenneet pelkotilat ei enää pientä ystävääni kiusaa.

Vaan tyhjyys ammottaa perheessä, jonka ensimmäinen koira Nelli rakas oli. Teini-ikäisen tytön viimeinen yhdysside pois menneeseen isään on poissa. Tähtiverhon taakse siirtynyt.

Perheen äidin suunnaton ikävä ensimmäisen karvaisen lapsosen perään on murskaava.

Koirasiskon Vilman jatkuva kaveri ja lauman jäsen on huokaissut viimeisen hengenvetonsa. Niin paljon lempeää rakkautta katosi hetkessä pois - aivan liian varhain.

Jää hyvästi pikkuinen. Olit niin suunnattoman rakas meille kaikille.

Tuskien taival jatkuu mutta niin jatkuu myös elämä

2009-06-16T15:36:00.004+03:00

Edelleen on suruni murskaavan suuri mutta olen pakottanut itseni katsomaan eteenpäin. En voi pysähtyä hetkeen, jolloin jouduin hyvästelemään rakkaani viimeisen kerran. Se ei ole terveellistä. Niin tuskaiselta kuin tämän blogin uudistus tuntuikin koin, että minun on pakko tehdä se, jotta voin jatkaa eteenpäin. Lucan uurna muistuttaa toki vielä siitä hetkestä tuolla keittiön pöydällä. Kun en ole kyennyt sitä maan uumeniin hautaamaan vieläkään. Sekään ei ole terveellistä. Jotenkin vaan koen, että jos hautaan sen niin olen kääntänyt lopullisesti selkäni tuolle pikku nellerolleni. Oikeastaan järjellä ajateltuna sillä ei ole väliä. Uurnassa on vain Lucan tuhkat. Ei siellä ole Luca itse. Luca on ihan muualla. Sydämmeeni ikuisesti tallennettuna. Miksi sitten koen asian niin vaikeaksi. On ihan hölmöä takertua johonkin uurnaan, niin kuin se tekisi Lucan vielä olevaksi. Sillä todellakaan Lucaa ei ole. Vaan kunhan on juhannus eletty ehkä jaksan viedä Lucan uurnan paikalle mökkimme pihaidan kupeeseen angervopensaitten viereen, jossa jo iso luonnonkivi odottaa. Se on vähän erillään muista eläinhaudoistamme ja hyvä niin. Siitä tulkoon minulle erityinen muistelupaikka. Olihan Luca aika erityinen yksilökin.

Vaan nyt on nelleroitten aika lopullisesti ohi. Mikään ei ole ikuista. Eivät nellerotkaan. Tästä päivästä lähtien tämä on Ljuban blogi. Viipurilaisen ihanuuden, josta saan joka päivä olla kiitollinen.

Kulkekaamme eteenpäin elämän polkua. Ljuba ansaitsee saada elää elämäänsä kodissa, jossa hänen olemisensa ja hyvinvointinsa on etusijalla. Ei niin, että emäntä elää menneisyydessä, joka ei tule takaisin vaan niin, että emäntä elää tässä päivässä tämän rakkaan kanssakulkijansa rinnalla.

Ljuban talviturkki lensi Hannusjärveen pari viikkoa sitten

Kävimme kävelemässä luonnonkauniilla Lasilaakson luonnonsuojelualueella jokunen päivä sitten.

Kopparnäsissa olimme lintuja ihailemassa.

Herkkkujahan sieltäkin löytyi.

Jotakin pikku eliötä ihmettelemässä mökin pihalla.

Uudelleen trimmattuna viikko sitten ja Fagervikin paviljonkisaaressa.

Siellä on komeat kalliot järven rantaa pitkin menevän polun varrella.

Viimeiset jäähyväiset Lucalle

2009-05-28T18:57:00.003+03:00

Juuri nyt antaisin mitä vaan saadakseni tuntea tuon pörröisen olennon, minun oman pikku Nelleron, lämpimän kehon vierelläni sängyssä. Käpertyneenä tiukasti kainalooni. On kuin tämä tarve olisi fyysinen kipu. Mutta tyhjää vaan käteni hamuaa.

Tänään hain Lucan tuhkauurnan kotiin. Se oli raskas reissu. Koko ensi päivien kipu ja tuska tuli tulvien päälleni kuin hyökyaalto. Teinkö oikein aatellessani, että Lucan pitää päästä rauhaan? Pääni on räjähtämispisteessä. Koskaan en kyennyt kuvittelemaan kuinka suuren tyhjyyden Luca jättäisi jälkeensä. Luca oli vaativa mutta samalla suuri persoona. Luca otti ison tilan. Nyt se tila ammottaa tyhjyyttään. Vaikka välillä tuntui, että lamaannus helpottaa niin nyt se kolahti päälle kuin rautakahle uudestaan.

Niin paljon asioita yhdessä koettiin. Hyviä ja vähemmän hyviä käänteitä. Nämä vuodet Lucan kanssa ovat kulkeneet koko päivän kuin filminauha päässäni.

Ljuba on niin itsenäinen. Ei hakeudu kainaloon samalla tavalla. Se on pyydettävä sinne. Muuten Ljuba kyllä pysyttelee tiukasti lähistöllä ulkoillessamme (yhtä episoodia lukuunottamatta). Ihan kuin se ei uskaltaisi jättää minua näköpiiristä. Vai onko sekin masentunut? Toivottavasti ei.

Hetken aikaa pidän uurnaa kotona ja kuljen mielessäni muistojen polkuja

Viimeiset jäähyväiset rakkaalleni

Till Lucas minne

2009-05-19T19:44:00.001+03:00

Hän on poissa! He is gone!

2009-05-15T21:55:00.004+03:00

Nellero on siirtynyt ajasta ikuisuuteen tänään. Sanon nellero, koska se ainoa oikea nellero oli oikeasti Luca, joka sai tämän lisänimen pieneltä 3 vuotiaalta pojalta.

Tänään siis Espoon Eläinsairaalassa klo 18 maissa pitkän konsultaation jälkeen eläinlääkärin kanssa Luca nukkui pois sylissäni.

Tähän on lukemattomia syitä, jotka vain ihan lähimmät ihmiseni tietävät. En kuitenkaan jaksa alkaa niitä nyt tässä blogissa selvittelemään sillä olen aivan rikki sisältäni. Ehkä vielä jonain päivänä jaksan kirjoittaa tänne Lucan koko tarinan. Tällä hetkellä en kuitenkaan aio vähään aikaan tätä blogia päivittää.

Ljuba toki on edelleen minulla ja toivottavasti tulee olemaan vielä pitkään mutta hänen kuviaan saataan julkaista luontoblogissani tästä edes.

Nyt aion surra suruni loppuun ja keskittyä Ljubaan ja opintoihini. Vaikka toki suru tulee sykäyksittäin - ainakin minulla. Niin ja itsesyytökset ja riittämättömyyden sekä tyhjyyden tunteet.

Aion vain nyt todeta, että Luca oli oikeasti liian herkkä tähän maailmaan ja toivon koko sydämeni pohjasta, että koirillekin taivas on olemassa missä hän voisi olla yhdessä aiemmin pois menneitten sisarustensa kanssa rauhallisin mielin.

En puhu tähdistä enkä sateenkaarisilloista mitään. Se tuntuu jotenkin liian banaalilta tässä kohtaa. Sellainen ihan oikea taivas jollainen meille ihmisillekin on luvattu. Sellaiseen paikkaan toivon Lucan hengen menneen.

Lucasta jäi jäljelle muutama vielä julkaisematon kuva, joten tulkoon ne nyt tänne laitettua.

Kepit olivat Lucan suosikkeja ...

ja kaikenlainen luonnon ihmettely.

Lucan näki usein tähystelemässä jonnekin viime aikoina, ...

kuten tässäkin.

Ulkoillessa ei juurikaan mennyt lenkkiäkään, ettei jotain mukavaa suuhunpantavaa olisi löytynyt.

Vesileikit ne oli sitten niitä ihan parhaita juttuja.

Luca ei useinkaan välittänyt uimisesta mutta kahlaamisesta sitäkin enemmän ...

ja useimmiten sinne matalaan veteen piti käydä makuulle hetkeksi.
Tämä onkin viimeinen Lucasta otettu kuva.

Luca lähti tuhkattavaksi ja tulen sen uurnan sitten luultavasti hautamaan sinne mökille jos kykenen. Tällä hetkellä ei ajatukset kulje kovinkaan selkeästi.

Onnellista matkaa sinulle rakas pieni ongelmakimppuni. Toivottavasti sinä saat elää ikuisesti siellä jossakin ja toivottavasti mieleesi on astunut sellainen rauha, jota siellä ei koskaan eläessäsi juurikaan ollut. Kaikesta huolimatta olit minulle niin äärettömän rakas ja toivon, että olisin kyennyt parempaan. Olisin niin halunnut kyetä suojelemaan sinua siltä stressaavalta maailmalta joka mielessäsi asui. En vaan osannut.

Anna minulle anteeksi vaikka en ole sitä ansainnutkaan. Enempää en osaa nyt sanoa kuin sayonara rakas käkkäräpääni.

Juuri nyt tuntuu kuin jokin iso musta paino olisi päälläni enkä näe sen alta mitään ja se painaa. Se on niin äärettömän raskas. Tunnen kuinka se haluaa murskata minut.

Rakas rakas pienokaiseni. Kunpa olisin osannut enemmän, jaksanut enemmän, tietänyt enemmän. Kunpa olisi minulla ollut työkalut millä tehdä ruumiisi ja mielesi terveiksi. Vaan minulla ei ollut niitä. Niinkuin minä vuosia uskottelin että kykenen siihen mutta en kuitenkaan kyennyt.

Anna minulle anteeksi riittämättömyyteni. Ehkä jonain päivänä voin antaa itsellenikin anteeksi. Nyt en vielä voi.

Luca slept away in my lap today at approx. 1800 hours. May his soul rest in peace.

Mökkeilyä

2009-05-07T00:08:00.003+03:00

Mikä voisi kahden karvaisen kaveruksen mielestä ollakkaan kivempaa kuin mökkeily. Ulkona saa olla vaikka koko päivän vaikka muuten ei niin lenkille lähdetäkkään kuin kerran päivässä. Tosin Lucalle on tullut jokavuotinen kärpäskammo, joten ei se ulkoilu päiväsaikaan aina niin kivaa olekaan. Lenkillä sitä ei niinkään huomaa kun yleisellä rannallakin on aina niitä kalanperkuita kasapäin ja nehän ne onkin herkkua. Kallioilla sitten on paljon muuta tutkittavaa niin ei kärpäset niin ole ekana mielessä. Mökin piha sitten tuntuu sitäkin pahemmalta kun joka puolella surisee. Vaan Ljubaa se ei haittaa. Makoilee milloin milläkin aurinkoisella ruohomättäällä selällään ja nauttii, jos ei tietty ole myyränkolokaivuuhommissa aidan ulkopuolella. Romeokin liittyi joukkoon viimeisenä päivänä.

Huolenaiheena onkin nyt se, paitsi että Luca edelleenkin keksii vaikka mitä temppuja mamsinsa hermojen menetykseksi, kuten kaikkien naapureiden yletöntä haukkumista täysin kuurona kaikille kehotuksille ja käskyille tai illalla katoamista omille teilleen heti kun ovi vähänkin raottuu niin olen huomannut sillä yhä uusia ihonalaisia patteja vähän joka puolella. Niitä tuntuu tulevan kuin sieniä sateella. Parista on aikoinaan otettu ohutneulanäytteet ja ne olivat sen mukaan rasvapatteja. Nyt en oikein tahdo enää mennä näitä uusia patteja tutkituttamaankaan kun niitä on niin paljon, ettei niiden poiseleikkaaminen voi tulla edes kyseeseen. Yksi tuntuu olevan aika syvällä olkalihaksessakin ja toinen kaulassa. Aikas pattinen kaveri ja takapää vaivaa taas kun Luca ei sieltä vedestä poissa voi pysyä. Siis lähinnä märkänä vaivaa. Anaalit tyhjensin eikä ne edes mitenkään täynnä olleetkaan joten en kyllä voi ymmärtää mikä siellä persuuksissa aina vaan vaivaa. Onhan tämä sellainen yliherkkä tyyppi kylläkin aina ollut.
Mutta siis muuten kaveri on ihan yhtä elinvoimainen kuin aina. Luca vaan on Luca. Suuri mysteerio ja ainainen päänvaiva.

Toki innokkuus veteen on sikäli hyvä asia, että Lucalla on tapana kulkea kaikkien mutaisimpien paikkojen läpi ja näin sen saa edes mökkipuhtaaksi ennen sisälle menemistä.

Maailma on vain täynnä ihmetystä pienelle koiralle

Kuvauksellinen levähdyspaikka

Rantavahti illansuussa

Olihan siellä vahdittavaakin. Joutsenet tehneet pesän rantamme liepeille.

Isä joutsen tässä komeasti auringon laskun aikaan.

Joutsenten naapureina pesäntekopuuhissa olivat myös silkkiuikut

Toisaalta olkoot nuo linnut ihan rauhassa. Nehän eivät vaaku sorsien tapaan. Mitäpä sitä siivekkäistä naapureista kun ruohomatolla oli vaan niin mukava ottaa aurinkoa. Ljuba todellakin viihtyy auringossa ja saahan se siitä turkkiinsa sitä D-vitamiinia sitten. Kyllä sen turkki nyt kiiltääkin.

Tässä meidän kaveri Romeo, joka saapui taas pitkästä aikaa äitini hoiviin.

Kotona sitten ...

Jaahas! Missäs olitte ajatelleet mamsin nukkuvan?

Nellerot veden äärellä

2009-04-26T12:26:00.002+03:00

Meri ja järvet ovat nyt sulanneet ja on entistä hauskempaa touhuilla vesien äärellä loistavassa kevätauringossa.

Ljuban touhuja

Lucan touhuja

Hannusmetsän kallioita

Hannusjärven pohjukkaa

Viikon koirakuva 38 - Onnellinen

2009-04-23T16:12:00.007+03:00

Viikon koirakuvaa emännöi Elina, Jade belginsä kera. Jos haluat osallistua klikkaapa yo. nappia

On niin paljon mitä tekee noi veikeät veijarit onnellisiksi, että tuli valinnan vaikeutta. Päädyin kuitenkin kuviin, jotka saavat innon puskemaan pinnalle ihan kotioloissakin.

Working for your dinner

Elikkä kun joutuu oikeasti tekemään vähän hommia illallisensa eteen sen sijaan, että se työnnetään vaan kupissa nokan eteen niin sekös on koirista mukavaa.
Sinne tiukasti rullattuihin kangaspaketteihin se illallisnappulamäärä on piilotettuna ja tuhina on aikamoinen kun niitä sieltä mytyistä sitten etsitään. Muitakin versioita kongeista aktivointikuutioihin löytyy mutta on hyvä näitä juttuja aina vaihdella.

Tunnelmia pääsiäisenä ja sen jälkeen

2009-04-22T19:21:00.004+03:00

Alkaa olla vähän liikaa näitä blogeja joten pakko miettiä pidänkö jatkossa koirablogiani pystyssä vai teenkö luontoblogiini ns. koirapäivän. Toistaiseksi pysyköön tällaisena.

Mutta laitetaanpa nyt vähän kuvia tänne kun niitä tuppaa aina kerääntymään. Kivahan noita veijareita on kuvailla vaikka kuvia liikaa tuleekin.

Vilma tarkkana mökkimme yläpuoleisilla kallioilla

Ljuba tarkistaa oisko namijakelua käynnissä

Nellillä on vain hajut mielessä

Luca taas syynäilee seudun jänistilannetta

Mökillä Luca oli tosi hyvää pataa veljeni kanssa ruoka- ja kahviaikoina. Muuten ei niinkään.

Vilmasta sen sijaan tuli täysin Alfin tyttö. Siellä missä veljeni istui siellä oli Vilmakin.

Pääsisäisen jälkeisenä viikonloppuna oli aurinkoista mutta hirveän viimainen tuuli. Se ei onneksi pihallemme tunnu kun toisen puolen on talo ja toisen puolen kalliot tuulen jakajina. Saattoipa Ljuba sitten nautiskella auringossa löhöilystä.

Luca löhöilee vain sisätiloissa. Ulkona ei koskaan. Jotain pitäis aina löytyä jota sais haukkua. Jos ei muuta ole käy siihen hommaan lintujen ääntelytkin.

Mitä? Minäkö?

Vähän oli vaikea ymmärtää taas miksi rantajäällä ei saisi juoksennella mutta sentään käännyttiin reunalta pois.

Sama kyllä koski ihan Ljubaakin.

Kopparnäsissa sen sijaan ei jäitä ollut ollenkaan.

Ei siis tarvinnut toppuuttaa poispäin rantakallioilta.

Metsälammikkokin oli jo ihan sula

Toisin kuin Suvisaaristossa, jossa veden alla oli kiinteä jääpinta vielä.

Pirttimäessä käydessämme kiipeilimme enimmäkseen kallioilla sillä oletin järvien olevan vielä jään peitossa koska Pitkäjärvi matkan varrellakin oli sitä.

Kyllähän ne kalliotkin koiruuksille passaa vallan mainiosti.

No siinä se olikin tämän kerran kuvakokoelma. Elikkä hyvää viikon jatkoa vaan kaikille lukijoillemme.

Viikon koirakuva 37 - kevättä ilmassa

2009-04-16T01:22:00.005+03:00

En olekaan älyttömän pitkään aikaan ollut mukana mutta nytpä päätin osallistua tällä 'keväisellä' koirakuvallani.

Viipurin rescue Ljubahan siinä pistää tuulemaan ruohossa kieriskeltyään

Viikon koirakuvaan voi osallistua klikkaamalla ao. nappia

Tonni meni rikki ... siis laskurissa

2009-04-09T20:06:00.005+03:00

Vaan ei tämä postaus oikeastaan siihen liity. Kunhan aattelin vähän laitella kuvia kun on nämä naapurin pikkupimut hoidossa taas. Emäntäväki sinnittelee maanjäristysten keskellä Roomassa. Turvassa ovat kyllä mutta pelottavaa se silti on. Todella järkyttävä tapahtuma. Sydämeni itkee kotinsa ja rakkaittensa menettäneiden puolesta.
Täällä on ehkä kevät hieman myöhässä ja kylmä tuuli piiskaa kasvoja mutta sen ottaa kyllä niin paljon mielummin kuin tuollaiset luonnon mullistukset. Ei ole meillä huolen häivää.
Vaan enpä nyt ihmeempiä aikonut jorista tälläkään kertaa. Kovat trimmaustsembalot on ollut meneillään. Karvansa on menettänyt naapurin Vilma ja molemmat omistani. Aika kaljun näköistä porukkaa siis.
Neilli on oikeastaan tämän yön äitini kanssa kun Romeo lähti kotiväkensä kanssa Dragsfjärdiin. Totesin että Nelliä on lähes mahdoton ulkoiluttaa näiden kolmen menopelin kanssa. Kolme askelta, stop, rapsuti rapsuti, kolme askelta, stop rapsuti rapsuti. Siitä ei vaan tullut mitään. Varsinkaan kun kulmissa paukkui jotkut saamarin papatit ja Luca oli taas hysterian partaalla ja kieppui vikisten ympärilläni, Ljuba kyllästyneenä jatkuviin pysähdyksiin hengaili jossakin taka-alalla ja Vilmalla niin kauhea veto päällä, että se lähes tukehtui. Siinä kaiken keskellä minä yritin samoilla remmisotkujen kanssa ja laskea kerta toisensa jälkeen kymmeneen. Välillä oli vaan pakko kaapata Nelli kainaloon, jotta ollenkaan päästäisi eteenpäin mutta enhän minä sitä jaksanut pitkiä matkoja kerrallaan kainalossa roikottaa samalla kun yritin epätoivoisesti ohjailla kolmea koiraa toisella kädelläni. Nellin itsensäkin takia sitten päätettiin, että äiti pitää hänet pari päivää. On kolmessakin ihan riittävästi hommaa kun kaksi ovat vetäviä ja aika kipeät käsivarret on ollutkin kun ennestäänkin olivat vähän aristavia. Vaan kun kuitenkin enimmäkseen kulkevat yhtä matkaa niin se helpotti kyllä menoa huomattavasti.

Metsässä kyllä olimme yhtenä päivänä mutta kun siellä pitää aina varoa, ettei kukaan tule koiransa kanssa samoja polkuja. Nelli ja Vilma saavat kumpikin raivohepulin jos näkevät toisen koiran ja Vilma myös ihmisten ollessa kyseessä. Tämä sitten yllyttää Lucankin haukkumaan ja tilanne on mahdoton. Onneksi kukaan ei tullut huomaamatta takaata tai sivusta. Vapaana ollessaan Nelli kun pärjää ihan hyvin kuten olen ennenkin maininnut. Toki kaikki vähänkin jännät tilanteet saavat rapsutusreaktion aikaiseksi oli sitten valjaat päällä tai ei. Nellin kohdalla näitä jänniä tilanteita tulee vähän väliä.

Täytyy vaan iloita siitä, että Nellin elämässä on myös mukavia asioita ja että pikku prinsessa osaa iloita vapaana olostaan ja on kiinnostunut kaikista hajuista ja muista asioista luonnossa. Kyllä Nelli siskonsa Vilman myös kotosalla leikkiinkin haastaa monasti ja ruoka, se vaan on niin hyvää että piruetteja tanssitaan kun ruoka-aika on tiedossa.

Jaa, tulipa joristua kuitenkin. No mutta laitetaan nyt kuvatuksia tänne sitten.

Pieni koira isossa metsässä

Toinen pikkuinen ruohikossa

Yksi vähän isompi kaislikossa sorsia hätyyttelemässä. Ja sitten sieltä kuului plumps. Menipä neidin takapää veteen. Brrr! Ihan itsellekin tuli kylmä koko ajatuksesta.

Tehtävä suoritettu ja sieltä sitä tullaan kuin ei mitään olisi käynyt.

Jotain tosi jännää koiranruusupensaan alla.

Neitoset kevään tuoksuja tutkimassa

Leikkiinkutsu Vilmalle

Ja eikun menoksi

Ai niin sinne kaislikkoon ei kannattanutkaan juosta ja kun toi mamsikin tuolla karjuu niin käännytään nyt sitten.

Tapansa mukaan Luca herää taas liian myöhään kun toisten leikki on jo ohi. Tässä vaiheessa kun Ljuba ottaa kaiken irti viimeisistä lumenrippeistä. Jotta ei voinut kovin kylmä olla.

Vaan sitten se Luca keksi, että nythän näitä keppejä on taas yllin kyllin löydettävissä.

Kavuttiin kolmeen pekkaan lintutorniin vaan Nelli ei sinne uskaltanut tulla ja haukkui harmiansa portaiden alapäässä. No ei me siellä kauaa oltukaan. Kunhan kapusin katsomaan Kanadan hanhia jotka seisoskelivat siellä kaislikon ulkopuolella. Siinä sitten Luca, Ljuba ja Vilma seurasivat perässä.

Siellä Suvisaariston rannalla on yksi kohta josta jäät lähtee aina viimeiseksi. Siis muuten kuivalla maalla puiden välissä. Sehän se on kivaa kun vielä jostakin löytyy lunta ja jäätä koirien mielestä. Tai no lähinnä Ljuban ja Lucan mielestä. Ei tainnut olla mitenkään erityisen hauskaa pikku neideistä joskin pehmeässä lumessa on kyllä kiva möyriä.

Tänään olimme sitten vain hevostallien takana olevassa metsikössä mutta tilaa oli rajatusti sillä siellä muutaman pojan maastopukuihin ja tummiin maskeihin pukeutunut kopla leikkivät maalisotaa ja ampuivat toisiaan maalipanoksilla. Siitähän se Vilmalla riemu syntyi. Luca ihme kyllä jätti homman pariin haukahdukseen pari eri kertaa. Oleskelimme siis pelkästään kalliolla ja siitä lähdimme sitten hevostallin rinteelle.

Vilma tarkkailee, ettei naamioidut hirviöt vaan liian lähelle pääse pyssyinensä.

Huomenna lähdemmekin mökille ja siellä ei ole kummepaa probleemaa koirien kanssa kun ei pahemmin tartte niitä remmeissä kuljetella. Vaan onkohan tupa ihan kylmä kun sieltä naapuri soitti ettei saa sähköä päälle. Olimme pyytäneet, että hän käy laittamassa pääkatkaisijan päälle joka on talon ulkopuolella. Hänellä kun oli aivoverenvuoto viime syksynä niin onkohan niin ettei hän nyt muista miten se tapahtuu vai mitä? Pikkuisen nyt kummeksuttaa kyllä. Jospa hän soittaisi minulle kun äiti ei osaa mitään neuvoa näissä asioissa. Toivotaan että se järjestyy kun kylmään ja kosteaan tupaan ei ole kovin mieluisaa mennä.

Vaan eipä muuta kuin oikein ihanaa pääsiäistä itsekullekin. Nyt lähden tästä keittelemään luomumunia koirille.

Kielet

2009-03-29T21:55:00.003+03:00

Nellero raukat. Ei ole mamsi ehtinyt pahemmin päivitellä. Luonnolle ovat saaneet väistyä niin ja Helsingille. Olen näet avannut uuden blogin vain Helsinki kuvia varten nimeltään Helsinki Daily. Vaan jospa nyt vaan laittaisi muutaman kuvan tänne suuremmitta jorinoitta. Eihän siihen kauaa mene :)

Kova lumipyry oli eilen

Uusi lumi, kuten kyllä vanhakin, on jostain syystä parempaa kuin vesikupin vesi.

Ljubahan se tässä taas on edustavana

Tosi edustavana

Silmätkin sojottaa minne sattuu

Tässä kieltänsä esitteleekin naapurin Vilma. Nelli ymmärrettävästi on vähän vaivautuneen näköinen moisesta finessin puutteesta kameralle poseerattaessa.

Nanalta tuli tunnustus

2009-03-18T11:49:00.002+02:00

Nana, joka pitää vallan ihanaa blogia Kastanjetti joka kertonee hänen intohimostaan Flamencoon antoi vallan mukavan tunnustuksen Nelleroille. Tällä koirablogini puolella se tuotti erityisen paljon iloa sillä niin vähän täällä on edes kommentteja, ettei ole oikeastaan mitään havaintoa mitä muut tästä blogistani itse asiassa ajattelevat. Olenkin tuumannut niin, että mitäpä sitä osaa niin paljoa toisten koirajuttuihin kommentoida ja itselleni kai tätä enimmäkseen pidän kun noita koiruuksia on niin mukava kuvata. Mutta tämä oli siis kyllä mieluisa ylläri.

Nanan oma blogi on myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Paitsi, että hänellä on kaksi suurenmoisen ihastuttavaa karvaista perheenjäsentä, niin hänellä on todellinen kirjoittamisen lahja ja hän ottaa satumaisen hienoja kuvia.

Tällaisen tunnustuksen siis saimme.

Seurassa on kivempaa

2009-03-15T16:23:00.005+02:00

Olimme taas Kopparnäsissa Kristan, Wilman ja Busterin kanssa. Ilma oli hieno ja maisemat tietty myös. Vaan aika alkuvaiheessa Luca katosi metsään. No en ollut huolissani. Yleensähän se ilmaantuu aika pian takaisin. Vaan eipä kuulunut poikaa. Aloinkiin lopulta huudella ja huhuilla mutta turhaan. Ljuba esitti pitkään oikein mallioppilasta. Aina kun kutsuin niin palasi takaisin eikä mennytkään kauas. Buster ei koskaan menekkään. Wilma sen sijaan tekeytyi näkymättömäksi tuon tuostakin mutta aina ilmaantui hollille tarkastamaan, että tallella oltiin.
Lucaa vaan ei kuulunut eikä näkynyt. Käännyimme jo takaisinpäin ja kävelimme pitkän matkaa lähemmäksi autoa. Nyt Ljubakin bongasi jotain mielenkiintoista siltä suunnalta mihin Luca oli kadonnut ja niinhän siinä kävi, että mallioppilaskäytös unohtui tyystin. Katosi siis Ljubakin metsän uumeniin.
Lopulta kävelimme pätkän jään yli pienelle saarelle jonne jäimme istuskelemaan ison kiven päälle. Jonkin aikaa oltuamme siellä kuuluikin jo Lucan kutsuhaukuntaa lähempänä autoa. Sain kuitenkin huudella useamman kerran ennenkuin Luca hyvin vaivalloisesti kahlaili kaislikon läpi luoksemme. Tuntui olevan lopen uupunut ja tassun syrjäänsä vähän nuoleskeli. Ei kuitenkaan näkynyt mitään verta lumessa missä se möyri, joten aattelin että lunta siellä vaan taas on kiinni tarttunut.
Ljuba loisti edelleen poissaolollaan.
Lähdimme sitten autolle kun ajattelin, että sinne se osaa kuitenkin mennä jos ei muuten jälkiämme löydä. Lucan kulku vaikutti vaivalloiselta ja ajattelin että hyvä jos se jaksaa raahautua autollekkaan. Vaan kovasti se edelleen yritti mennä juoksujalkaa eteenpäin.
Puolessa välissä matkaa se koukkasi metsän puolelle ja sinne se sitten katosikin. Taas.
Käveltiin autolle ja huhuiltiin mutta ei. Kumpaakaan koiristani ei näkynyt missään.
Lopulta päätin, että lähdemme pois autolla joksikin aikaa ja niinpä ajelimme muutaman kilometrin päähän Degerbyhyn. Kävimme ihanassa pikku kyläkaupassa pullakahveilla. Olo oli kuitenkin kuin tulisilla hiilillä.
Siispä heti kahvien jälkeen ajelimme takaisin vaan eipä koiria näkynyt edelleenkään. Nyt alkoi jo vähän hiki puskea otsaan.
Lähdin sitten takaisin päin rannalle ja Krista, jonka Jeepillä oltiin liikenteessä, jäi auton luokse passiin.
En ollut kovinkaan pitkälle ehtinyt kun Ljuba jo sukelsi metsästä luokseni kieli pitkällä. Muutaman sekunnin sisään Lucakin tuli juoksujalkaa samasta suunnasta polulle.
Näin sai sekin seikkailu lopulta onnellisen loppunsa joskin taitaa olla niin, että me ei käydä missään isommilla metsäalueilla nyt vähään aikaan. Sen verran aiheuttivat taas sydämen tykytyksiä mamsillensa nuo riiviöt. On vissiin niin luonnon väki nyt aktiivista, että houkutus on koirille liian suuri.
Kotona saatoin todeta, että kyllä Lucan tassussa oli nirhauma heti päkiän alla. Nyt sitten kuljetaan jalka siteessä ulkona ja kotonakin saa vahtia kuin haukka, ettei se lutkuttele sitä kohtaa koko aikaa. Tuntuu houkutus olevan liian suuri vaikka Cotivettiä haavan ympärille suihkaisinkin ja luulisi, että se jo pitäisi sen kielen poissa alueelta.
En vaan voi ymmärtää miten riistavietti voi olla sitä luokkaa, että umpiväsyneenä ja jalka rikki pitää kuitenkin sukellella paksussa lumihangessa hajujen perässä. Se ei mahdu tajuntaani.

No tässäpä hieman tuon muistorikkaan lenkkimme kuvasaastetta.

Krista ja mallioppilas Buster

Mallioppilas Ljuba

Vähänkö rupeaa keskityskyky jo herpaantumaan

Sulavaa on vinttikoiramainen liikehdintä

Vinttikoiraahan Busteristakin löytyy mutta on se silti jykevämpi rungoltaan.

Minä kuljen nyt tässä ladulla! Eikun minä! Minäpäs!

No kulje sitten yksin. Eihän tässä ole edes kovin syvää tämä lumi.

Siinä saaressa odotellessamme sai Kristan koirat lähesiriippuvaisuuskohtauksia

Näin herkkiä hetkiä pääsin todistamaan

Siinäpä kateellisena mietin, että miksei mun koirat pysyttele näin kiltisti hollilla.

Yhteistuumin

2009-03-11T20:50:00.003+02:00

Möyritty ollaan puolin ja toisin. Tässä sitä tehdään yhteistuumin.

Koiratanssia

Todellista sellaista siis. Ei mitään ihmisiä sotkemassa kuvioita.

Luca esittäytyy

2009-03-09T03:07:00.003+02:00

Niin siis osaahan se Lucakin

Steppailu on kivaa

Lumihaukka

Steppailun jälkeen pitää venytellä

Sitten voi taas vähän jumppailla

Ennen kaikkea ulkoiluun liittyy juoksemista

ja sen päälle lisää juoksemista

No jos sitten välillä vaan jolkottelisi

Se siitä. Nyt taas juostaan.

Tukkien yli pitää hypellä

Niin ja rotkojen

Kas näin

Nenätyöskentely on kaiken A ja O

Kuinkas ollakkaan välillä onnistaa ja voi löytää ihan kokonaisen kalankin

Vähän ne ruodot oli hankala syödä

Sitten on kiva kun löytää luolan, joka on muodostunut kaatuneen puun juurakosta

Sattuupa ajoittain niinkin, että mamsia jäädään odottelemaan

Tähystäjän tehtävä otetaan vakavasti. Jos vaikka lähistöllä liikkuu epäilyttäviä ihmisiä joita pitää ehdottomasti haukkua.

Kaiken lopuksi voi heittäytyä lumihankeen ja leikkiä Huskyä.

Ai siis miten niin samanlaisia örveltäjiä ovat keskenään?

Ljuba esittäytyy

2009-03-06T22:44:00.003+02:00

Tämän te jo tiedättekin. Kymmeniä kertoja per lenkki tätä tapahtuu.

Jäällä ajoi joku mönkijällä ja siinäpä mietti Ljuba, että osaan minäkin mönkiä.

Haku on päällä jatkuvasti.

Kaikki pilkkireiät on tarkoin tutkittava.

Välillä se vie vähän turhankin kauas pois lauman luota.

Ulkoiluun liittyy myös kiipeilyä.

Kaislikon läpi on hauska kahlailla.

Tukkien yli pitää hypellä.

Nenätyöskentely on ehdottomasti kaiken A ja O

Välistä voi pelkästään jolkotellakin lyhyitä pätkiä

Kaiken jälkeen joskus onnistaakin ja jonkun kalanruodon saattaa löytää

Vähän hankalia syötäviä ovat kylläkin

Mutta herkullisia

Sattuupa sellaisiakin ihmeitä että Ljuba jää mamsia odottelemaan

Lopuksi voi leikkiä Huskyä ja heittäytyä lumihankeen makoilemaan

Wilma ja Buster poseeraa Kopparnäsissa

2009-03-05T12:54:00.005+02:00

Olimme siis viime sunnuntaina Kopparnäsissa porukalla, vaikka olin siellä edellisenäkin päivänä koirieni kanssa jo ollut. Paikat olivat kuitenkin eri alueilla. Ihanassa paisteessa Wilma ja Buster olivat niin edukseen, että piti ottaa muutamia poseerauskuvia. Vastapainoksi tietty niitä toimintakuvia myös tuli otettua.

Mahtoiko Wilma laukaista hävyttömyyden? Sen verran nolon näköistä poikaa kuvassa on.

Buster koko komeudessaan ...

... ja vielä naamataulukin niin kiiltävän koreana

Wilman eleganssia ...

ylväästi sivuprofiilissa ...

... ja kaunokaisen kasvot lähikuvassa

Vauhtihullut Wilma ...

... ja Buster

Oi sitä elämisen sietämätöntä kepeyttä...

Kevättä etsimässä

2009-02-27T22:32:00.003+02:00

Mamsi kertoi etsivänsä kevään merkkejä luonnosta. Onkohan niitä täällä?

Ettei vaan nuo jääpuikot olis niitä merkkejä.

Heii mamsii - katoppa tänne. Ja eikun lunta niskaan. Hihhii!

Jospa täältä näköalapaikalta näkisi paremmin jos ympäristössä on niitä piilotettuja kevään merkkejä.

Hmmm! Tänne voi joku pelle olla piilottanut meidän kevään. Nuusk nuusk. Millehän kevät muuten tuoksuu?

Haku päällä vaan eipä löydy mitään merkkejä keväästä. Vaan kun ei tiedä miltä ne edes näyttää.

Jos nyt vielä tarkastaisi tämänkin ympäristön. Helpottaisi tietty jos tietäis mitä me oikein etsitään.

Jospa ne merkit onkin tuolla puunlatvoissa. Kyllähän se meidän mamsikin kulkee pää pilvissä aika useastikin.

Kovaa touhua nää estinnät kun pitää kaikenlaisia rinteitäkin kavuta, ettei vaan jäisi mikään huomaamatta.

Niin ja sitten täällä on niin paljon tätä lunta, että miten ihmeessä sitä nyt voi edes löytää niitä merkkejä jos ne onkin tän kaiken alla.

Kuules mamsi. Etsitty ollaan vaan ei me mitään olla löydetty.

Näin on. Merkin merkkiä ei ole tullut vastaan.

Katsokaapa rakkaat karvalapseni. Tässä on yksi kevään merkki.

Tässä on toinen sellainen. Lumi on sulanut vedeksi.

No siis pöh! Että ne merkit on jotain puunoksia ja pisaroita. Ei me sellasii etsitä.

Sitäpaitsi miksi tämän lumen pitäisi sulaakaan pois?

Tsuikkis! Tämähän on pelkästään hauskaa.

Totta puhut velikulta. Nyt tehdään lumienkeleitä.

Ei pahemmin noin viikko sitten kiinnostanut Viipurin Wilmaakaan mitkään etsinnät kun kerran pääsi vapaana viilettämään Porkkalan jylhissä maisemissa.

Paitsi että jäällä oleva venepoiju oli liian mielenkiintoinen jotta se jätettäisiin tutkimatta.
Tästä huolestuneena Ljuba asettui asemiin.

Onneksi neiti palasi omin avuin takaisin jäältä kuivalle maalle eikä hengenpelastukseen ollut tarvetta.

Sellaisia pikku pyrähdyksiä ollaan tällä kertaa tehty. Kuvat on Suvisaaristosta, Pirttimäestä ja Porkkalasta.

Koirat poseeraa ja Luca edelleen tekee mamsistaan hitaasti hullua

2009-02-24T18:00:00.005+02:00

Elikkä lyhykäisyydessään konsertti joka alkoi siitä, että työpäivän päätteeksi kotiuduin ja loppui vasta kun ovesta pääsi ulos on alkanut esiintyä ihan joka ulkoilun kohdalla jonka lisäksi se yltyy ihan kauheaksi jos vielä autolla mennään jonnekin.
Keinot asian korjaamiseksi ovat ehtyneet ja mamsin pinna kihelmöi niin, että päänahassakin se jo tuntuu. Hyvin on räjähdysaltista korvien välissä juuri nyt. Ei siis mitään lievennystä näköpiirissä tuon hysteerikon kanssa.
Ei mennä siten edes päivä kerrallaan vaan hiljaisuuden hetkestä toiseen yrittäen nollata aivot sillä välin.
Eilen olinkin etäpäivällä koulusta ja koirien ulkoilun jälkeen ajoin kamera mukanani ihan yksikseni Hvitträskiin. Siellä kaikessa rauhassa kulkiessani ja kuvatessani tunsin kuinka kireys valui pois ja koko loppupäivä menikin sitten ihan kivasti. Tänään taas on ollut samanlaista älytöntä vinkumista ja ulinaa kun oli koulupäivä.

Mutta se siitä. Tässä muutama kuvanen koirien poseerauksista ja vielä siis pari kuvaa Nelli tytöstäkin, joka kylläkin sunnuntaina jo kotiutui.

Kaukana on tunnelma tästä jouluna otetusta kuvasta

Tosin poseeraus kyllä onnistuu kun siitä tietää saavansa palkkionkin

Oma kaunottareni

Prinsessan tyyliä

Keimailua

Söpöilyä

Prinsessa kylässä

2009-02-20T16:28:00.005+02:00

Naapurin Vilma jätkä lähti emäntänsä Ruutin kanssa reissuun Savonlinnaan sukuloimaan talviloman viime päiviksi.
Nelli prinsessan kuninkaallisille hermoille moiset reissut eivät oikein sovi ja niinpä pikkuinen tuli tuttuun paikkaan hoitoon pariksi päiväksi.

Nelli, joka on cavalieri rodultaan, kärsii surullista kyllä syringomyliasta. Epäeettisen jalostustyön tulosta. Syringomylia on aika kauhea perinnöllinen vaiva.
Takaraivo on cavaliereillä jalostettu kovin litteäksi. Alkuun ilmeisen selvästi jonkun mutaation aiheuttama ominaisuus, johon erikoisuutta tavoittelevat kasvattajat ihastuivat. Tämän johdosta rotuun on jo laajasti levinnyt tauti, mikä aiheuttaa aivojen joutumista puristukseen liian ahtaassa tilassa. Tämä aiheuttaa eri asteisia kiputiloja niskarankaan ja kaulan alueelle. Kyseessä on kaikki syyhystä, kihelmöinnistä ihan viiltävään kipuun asti, riippuen taudin sairastamisasteesta. Magneettikuvauksissa voidaan todeta onko kyseessä syringomylia ja minkä asteinen se on. Ainoa parannuskeino on hyvin vaikea ja riskialtis sekä kallis selkäytimen leikkaus.
Tauti ilmenee siten, että nämä jalostuksen kukkaset eivät siedä mitään kosketusta niskan, kaulan ja alkuselän alueelle. Esimerkiksi ulkoillessa kaulapannan käyttö aiheuttaa tuskaa ja ärsytystä, jolloin cavalierien keskuudessa yleinen takajalla rapsuttelu alkaa. Yrittävät rassukat päästä raapimaan ärsytysaluetta mutta kun se takajalka ei yllä sinne. Nellin ulkoilut siis vaativat erityistoimenpiteitä.
Nelli käyttää nyt valjaita mutta ei sekään täydellisesti poista vaivaa, jonka lisäksi kaikki mielentilan kiihtymiset, kuten toisen koiran näkeminen, saavat aikaiseksi saman reaktion.
Toki ulkoilukin sujuisi suhteellisen hyvin jos olisi vain se yksi koira kuljetettavana. Silloin voi edetä juuri siihen tahtiin kuin Nelli itse haluaa ja varoa, ettei remmi kiristy missään tilanteessa. Toki ei voi sitä estää jos lähistöllä on muitakin koiria sillä ne saavat aikaiseksi aikamoisen raivokohtauksen Nellissä. Siis elleivät ole tuttuja koiria. Luultavasti tämäkin yliherkkyys johtuu juuri Nellin taudista. Nelli varmasti kokee olevansa jotenkin alakynnessä toisiin koiriin nähden kun ei kerran ole terve.
Hänen rakastava emäntä huolehtiikin siitä, että Nelli pääsee ainakin kerran päivässä ihan kahdestaan ulos omistajansa kanssa, jotta vilkas ja menevä Vilma sisko ei aihuttaisi sitä ei-toivottua vetoefektiä emännän toisessa kädessä.
Kuitenkin on todettava, että Nellikin kykenee nauttimaan ulkoilusta kunhan saa juosta vapaana ilman edes niitä valjaita päällänsä. Onneksi täällä lähellä on paikkoja missä voi antaa koirien olla vapaana. Nellin kohdalla se on oikein elinehto. Tällöin ei rapsuttelua esiinny ja lumessa möyriminen on Nellistä ihan parasta.
Tässä siis eilen illalla ja tänään päivällä otettuja kuvia pikkuisen visiitistä. Koirat kun kaikki kuorsaavat omissa nurkissaan ulkoilun päätteeksi tällä hetkellä.

Tuli vähän harjoiteltua itselaukaisimen käyttöä...

Prinsessa sylissä

Juttutuokio

Se siitä huomioimattomuudesta. Kukapa kykenee olemaan huomioimatta kirkkain katsein silmiin tillittävää karvalakkia? En minä ainakaan.

Jotenkin pakonomainen tarve aina saada jokin yhteispotretti. Vaan mikäpä siinä kun ystävyksiä ovat kaikki keskenään.

Vapauden riemua...

Riekkujat...

Ihmettelijä...

Mitä noi niin kauheesti riehuu?

Välirauha...

Jano tulee riehutessa

Kerrottakoon vielä, että Nellillä on menossa sellainen hidas striptease. On nimittäin sellainen karvanlähtö juuri nyt, ettei kohta karvoja ole ollenkaan jäljellä. Tai siltä se näin äkkiseltään tuntuu.
Normaalisti ei niin harjaamisesta innoissaan oleva Nelli varsin nautti kun puolisen tuntia harjailin hänen turkkiaan. Ja karvavuori pöydällä sen kuin kasvoi. Kuten myös housuillani. Taitaapi iho kutista kun tuntui hilseilevänkin. Nelli onkin Viacutan kuurilla. Voipi olla, ettei Nellin nykyinen dieetti oikein sovi hänelle vaikka Vilma siskon herkän vatsan se onkin saanut kuntoon.
Samalla leikkasin kynnet. Kannuskynnet olivatkin tosi pitkät koukut mutta kun Nellin kynnet ovat valkoiset näkyy se alla oleva verikynsi sieltä tosi hyvin mikä helpottaa sopivan pituuden hahmottamista. Lähes puolet niistä kannuksista pois lähtikin. Enemmänkin olisi voinut ottaa mutta parempi varoa kuin leikata liikaa.

Se siitä sitten tältä erää. Viikonloppu onkin jo taas edessä ja mamsin työharjoittelujakso päätöksessä.

Sininen kollaasi - eräissä blogeissa kiertävä värikollaasileikki

2009-02-19T22:05:00.006+02:00

Kun tämä on koirablogi niin myös kollaasini on koiramainen. Oikeastaan tämä on isänmaallisesti sinivalkoinen kollaasi.

Samalla voidaan todeta, että Ljuba, jonka kuninkaallisesta verestä on joitakin epäilyksiä, sillä eihän kuninkaalliset kieltänsä vähän väliä roikottele suunsa ulkopuolella, kuitenkin harrastaa taidelajia nimeltään lumibaletti ja balettihan kyllä soveltuu kuninkaalliseenkin tyyliin.

Lumiset lenkit

2009-02-19T15:46:00.003+02:00

Paitsi, että rakas Luca lagottoni on vaihtanut isomman vaihteen päälle mitä tulee hänen harrastukseensa 'kuinka mamsin hermoja kiristellään' ei ole ihmeempiä tapahtunut.
Tämä uusin älyttömyysjakso esiintyy siten, että alkaa riipivä kitinä, marina ja ulina konsertti siltä istumalta kun palaudun töistä kotiin siihen asti kunnes ollaan ovesta ulkona monenlaisen kommervenkin jälkeen. Tähän sisältyy jäähyhuoneessa odottelua kunnes marinat loppuu, ovi auki ja marina jatkuu, uutta odottelua, ovi auki ja taas kiinni ensimmäisestä piipityksestä, useita kertoja kunnes vihdoinkin päästään niin pitkälle että voidaan kulkea ovesta ulos hiljaisuudessa. Vaan kun tätä on nyt vallinnut yli kuukauden, jolloin olen yrittänyt muutenkin esiintyä Lucaa kohtaan hyvin neutraalisti ja en ole antanut sille hirveästi ylimääräistä huomiota mutta sama marina on alkanut esiintymään myös silloinkin kun ollaan menossa ulos aamu- taikka iltalenkille niin en ole kovinkaan vakuuttunut siitä, että tällä jäähyhuone- ja huomioimattomuusmetodilla tullaan pääsemään mihinkään siedettävään yhteiseloon, jossa ei kiljuta, poukkoilla, kitistä tai ulista samalla kun ravataan huoneesta toiseen kuin tiikeri häkissä.
Arvaatte varmaan, että täällä ollaan paineltu koiran kehoa, väännelty ja käännelty kinttuja, niskaa sekä päätä, tutkittu korvia ja silmiä sekä suuta, tyhjennelty anaaleja, tutkittu tassuja jne. jotta mahdolliset kivut eivät olisi syynä tähän pinnaa kiristävään käytökseen. Ollaan tutkittu liikkeitä ja fysiikkaa kaikin puolin ja ulostamista sekä virtsaamista. Vaan mikään ei tunnu olevan fyysisesti vialla.
Vika on siellä korvien välissä.
En voi sanoa, etteikö Luca koko ikänsä olisi ollut herkästi stressaantuva ja erittäin heikkohermoinen koira ja samalla hyvin itsepäinen mutta nyt alkaa todella asiat olemaan sillä mallilla, että jotain pitää saada muuttumaan sillä tätä on kyllä kovin vaikeata enää kestää. En mielellään alkaisi koiralle syöttämään rauhoittavia lääkkeitä mutta en oikein kohta tiedä mitä muita vaihtoehtoja tässä voi harkita. Kun ei normaalit keinot kertakaikkiaan tehoa tuohon koiraan.
Aikoinaan tottelevaisuusharrastuksenkin jätimme sikseen koska huomasin, että Lucan psyyke ei kestänyt niitä harjoituksia ollenkaan ja siitä tuli vain sellaista koiran rauhoitteluharjoittelua mistä ei ollut mitään hyötyä loppupeleissä koska Lucaan oli vaikeata saada mitään kontaktia sen jälkeen. Samalla tavalla kävi kun yritin Lucan ollessa vielä pentu harjoitella vetämättömyyttä aina pysähtymällä heti kun remmi kiristyi. Se oli Lucan mielestä kovin pelottavaa ja se alkoi vinkumaan ja pälyilemään ympärilleen kuvitellut uhkakuvat mielessään eikä siihen kertakaikkiaan saanut mitään kontaktia sen ollessa niin hermona. En siis ole tähän päivään mennessä saanut Lucaa kävelemään remmissä nätisti, joskaan se ei sentään itseensä piippuun vedä.
Toisaalta Luca on kyllä ihana iltaisin kun se kömpii sänkyyn ihan ihoon kiinni niin lähelle kuin se vain pääsee. On myös kiva katsella sitä energiaa ja elämänriemua mitä sillä on kun se pääsee metsässä juoksemaan vapaana. Vaan kun olen sen sänkyyn tulemisenkin nyt joutunut siltä eväämään ihan siksi, että olen sitkeästi yrittänyt saada tähän sen vaativaan käytökseen jotain tolkkua. Eipä tässä olla yhtään edistytty mihinkään suuntaan ja suoraan sanottuna minulle tuottaa suurta henkistä tuskaa jos en voi koiriani helliä. Siis kumpaakin.
Kovin siis on pattitilanne täällä kotona ja niin ikävä kuin se onkin tunnustaa niin koen kuinka omat stressikierrokseni nousevat jo kun alan lähestyä kotiovea kun tiedän mitä siellä taas odottaa.
Taidetaanpa kumpikin tarvita jotain rauhoittavaa nyt Lucan kanssa.

Onneksi minulla on tämä sanallinen purkautumiskeinoni. Jo se kun voi kirjoittaa nämä asiat blogiin saa aikaiseksi sen, että mieli tuntuu rauhallisemmalta jonka lisäksi onneksi ulkoilujen jälkeen kotonakin sentään vallitsee rauha. Kuten nytkin.

Ei tässä kaiketi auta muu kuin yrittää vaan taplata eteenpäin päivä kerrallaan ja toivoa, että jokin ratkaisu syntyisi tähän hommaan. Heikkohermoisen koiran, jolta puuttu myös tyystin edes minimaalinen kärsivällisyys, kanssa eläminen ei ole helppoa.

Vaan jotta tämä kirjoitus ei olisi pelkkä pitkä itkuvirsi, niin laitetaanpa niitä kuvia tänne tilanteista joihin ei liity sitä hermojen raastamista.

Tämä viimeinen kuva olkoon todistuksena sille, että sentään rauhallistakin täällä kotona on ajoittain.

Kuten kuvista huomaa on Luca myös läpikäynyt muodonmuutoksen, sillä turkkinsa oli jo aivan liian tuuhea ja paksu. Aika homma olikin se saada lyhennettyä sillä kone ei jaksanut paksun turkin läpi leikata alkuun ollenkaan. Oli siis ensin karkeasti saksittava turkki ja sen jälkeen vasta ajeltava koneella. Loppusilaukset oli toki taas tehtävä saksilla. En jaksanut vaihtaa kampaa pään kohdalla, joten sekin tuli nyt tuollaisen epälagottomaisen litteäksi, eli saman pituiseksi kuin muutkin kehon osat.
Tämän Luca sitten kestikin ihmeen hyvin. Toki vähän vinguskeli välillä harmiansa kun joutui olemaan käskyn alla mutta ei yhtään yrittänyt poukkoilla eikä poistua paikalta. Nämä hoitoasiat kun eivät ole koskaan olleet mitään suosikkeja Lucan mielestä.

Kaiken tämän jälkeen Ljuba vaikuttaa ihan kerrassaan enkelimäiseltä siitäkin huolimatta, että sillä on tapana häippästä metsässä omille poluilleen. Lucan puolustukseksi sanottakoon, että se ei kovinkaan usein enää tätä temppua tee. Kaikki muuta asiat sitten sujuu Ljuban kanssa kuin leikiten.

Pinkit kuninkaalliset kekkerit ystävyyden kunniaksi

2009-02-16T22:14:00.008+02:00

Kuullostaako kummalliselta? No minäpä selitän.

Eilen iltapäivällä olimme saaneet kutsun tuonne naapurustoon ystäväni Puudelitädin ja hänen ylhäisyyksiensä luokse viettämään sekä ystävänpäivää että kuningatar Olgan tulevia 15-vuotis syntymäpäiviä. Niin ja tietenkin siellä hovia pitää myös jo murkkuikään ehtinyt Säde prinsessakin.

Kyllä vaan. Nämä ovat ihan oikeita kuninkaallisia. Siis koiramaailmaperspektiivistä katsottuna.

Onhan minullakin kuninkaallinen täällä kotona, joskin olen syvästi alkanut epäilemään, että jossakin kohtaa rahvas on lisännyt panoksensa peliin hänen kohdallansa sillä kuningatarmainen käytös on alkanut pahemman kerran rapisemaan pois. Voipi olla, että hovinarrini vaikutus on ollut epäsuotuisa rouva kuningattaren imagolle.

Mukana oli myös rakas ystäväni seuraavasta rapusta. Kyseessä on siis jälleen yksi kuninkaallista hovia palveleva naisihminen. Toisin sanoen prinsessa Nellin hovineiti Ruut. Nellille on tuo titteli itseoikeutetusti suotu siksi, että verrattuna hurmurisiskoonsa Vilmaan, joka on sellainen hyvä jätkä, hän suorastaan hehkuu hienostunutta herkkyyttä kuten prinsessa Ruusunen konsanaan.
Kovin oli siis kuninkaallista meininkiä.

No miksi sitten pinkit juhlat? No paitsi, että pinkki on juuri prinsessojen väri, niin katsokaa nyt vaan juhlista otettuja kuvia niin ymmärrätte yhtälön.

Tässäpä on itse kuningatar Olga pinkki ruusuke päässään ja hänen taustallaan näkyy pinkki unelma, eli prinsessavuode.
Olga käskee kuvassa palvelijaansa Puudelitätiä kiirehtimään tarjoilun kanssa.

Tässä ovat molemmat kuninkaalliset yhteiskuvassa ja polvillaan nöyrästi heidän palvelijansa Puudelitäti asiaankuuluvasti pinkkiin sonnustautuneena. Murkkuikäisen neitokaisen röyhkeydellään Säde neiti on ominut Olgan Ruutilta saaman söpön synttärilahjan itselleen. Kylläpä tuo majava läpsyhäntä iltapäivän mittaan kyytiä saikin.

Itse päädyin viemään Olgalle arvoisensa kakun, jonka olin tehnyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti sopivaksi kuninkaallisen herkälle ruuansulatukselle. Mahtaisiko kakku maistua ah niin nirsolle pikku prinsessallekin? Ainakin Olga rouva tiesi siltä istumalta kun jalkani sain oven sisäpuolelle kenelle kakku oli tarkoitettu ja jakelikin minulle merkitseviä katseita pitkin iltapäivää kun oma palvelijansa ei riittävän nopeasti kattanut kuninkaallista pöytää esille.

Ensin mentiin kuitenkin Säde neidin kanssa pihalle tupakan mittaiselle ruokahalun keräämistauolle.

Sitten otettiin pieni prinsessamainen keikistelytuokio, jotta vierailijoiden huomio ei liian pitkäksi ajaksi kiinnittyisi pelkästään Olga rouvan arvokkaaseen persoonaan.

Vihdoinkin palvelusneiti sai aikaiseksi kattaa kuninkaalliset piknikit esille ja herkuttelu saattoi alkaa. Tovin oli jo Olga rouva ehtinyt harmitella, ettei kunnon palvelusväkeä enää nykyään tahdo mistään löytyä.
Hieman epäilevästi myös Säde prinsessa tutustuu tarjoiluun.

Hetken päästä nirso pikku prinsessa päätti, että tämä kuninkaallinen kakku oli kuitenkin riittävän ylellinen hänenkin hienostuneelle makuaistille ja niinpä kakusta alkoi koristeet kuoriutumaan mustakutrien hentoihin leukoihin heti alkajaisiksi.

Vielä hetken päästä pinkkipukeinen Puudelitäti hienonsi siivun kakkua ja syötteli sitä ylhäisyyksillensä vuoronperään, sillä Olga rouvan mielestä se ei ollut ollenkaan sopivaa, että herkut vietiin pois nenän alta liian aikaisin.

Vasta kuninkaallisen tarjoilun päätyttyä saivat vierailijat ja palvelusneiti armollisesti asettua omaan herkkupöytäänsä nauttimaan herkullista ja pinkkiä sydänkakkua ...

... kauniiden pinkkien tulppaanien ...

... sekä pehmeän pinkin valon hehkussa.

Tietenkin asiakseen katsoi prinsessa Säde, pinkeissä korvasuojuksissaan,

... istua pöydässä mukana seuraamassa, että vierailijat käyttäytyivät kuten arvokkailla kuninkaallisilla kutsuilla kuuluukin käyttäytyä.

Esitänkin siis nöyrimmät kiitokseni Kuningattarelle, Prinsessalle ja heidän Palvelijalleen siitä, että meidät Ruutin kanssa kelpuutettiin näihin hienostuneisiin ja miellyttäviin juhliin mukaan.

Noh Ruutin toki ymmärrän, sillä onhan hän osa aidon prinsessan hovia mutta että minäkin...

Vaan jospa ei ole Olga rouvan jo jokseenkin huonokuuloisiin korviin kantautunut epäilys, siitä että Ljuba ehkei sittenkään ole ihan puhdasta kuninkaallista verta.

PS. Älkää tekään, rakkaat lukijamme, asiaa paljastako.

Hyvää ystävänpäivää vaan itsekullekin

2009-02-12T20:35:00.006+02:00

Ystävän tunnistaa aina...vai tunnistaako?

Koira on ihmisen paras ystävä. Niinhän sanotaan. Vaan lehtien sivut ovat pullollaan eläinrääkkäystapauksia.
Miksi me ihmiset emme voi tunnistaa ystävää? Sillä kukapa jättäisi ystävänsä vailla vettä kuraiseen tarhaan kuukaudesta toiseen ja syöttäisi tälle pilaantuneita teurasjätteitä niin, että tämä ripuloisi ja pikkuhiljaa riutuisi sellaiseen kuntoon, että kuula kalloon on ainoa mahdollisuus lievennykseen.
Mitenkähän viranomaiset katsoisivat asiaa jos kyseessä olisi tällä tavalla pidetty ihmisryhmä jossakin? Kävisikö sanomassa vaan: "So so. Nyt pitää näitten ihmisten oloja kyllä parannella ja vettä pitää niillä olla juotavanaan sekä niiden määrää vähentää." Kuukausienko päästä käytäisiin tarkistamassa onko huomautuksesta otettu vaari ja sitten ammuttaisi pahimmassa kunnossa olevat yksilöt ja annettaisiin muutaman vuoden ihmispitokielto ja ehdollista vankeutta?

Viittaan nyt Ylöjärveläisen kennelinpitäjän tapaukseen

Koskahan se aika tulee kun eläinten oikeuksista aletaan tässä maassa toden teolla huolehtimaan?
Räikeän eriarvoisia ovat koirat Suomessa mutta pitää varmasti iloita siitä, että suurin osa kai lienee kuitenkin rakastettuja ja hyvin hoidettuja sekä onnellisia lemmikkejä.

Jätän teidät elämäänsä tyytyväisten koirien kuvien kera odottelemaan tulevaa ystävänpäivää.

Niin jotta...

... tai ainakin pitäisi tunnistaa!

Vierailevana tähtenä tällä kertaa oli Romeo snautseripoika, alias Romppelsson.

Ollappa koira

2009-01-31T20:33:00.008+02:00

Retoorinen kysymys. Asiaan liittyy monia puolia.

Toisaalta miten kivaa olisi elää koiran yksinkertaista elämää missä hajut, liike ja maut sekä silkka elämänilosta juokseminen on se mikä elämästä tekee elämisen arvoisen. Sataa tai paistaa. Ihan sama. Kyetä innostumaan hetkessä leikistä tai metsään pääsystä niin, ettei tahdo nahoissaan pysyä. Innostua uusien temppujen opettelemisesta pelkällä nami- ja kehupalkalla ja olla siitä tyytyväinen. Nukkua pitkiä toveja pitkin päivää täysin rentona. Olla niin täpinöissään ja kaikki aistit viimeisen päälle pingottuneena kun ulos ja luontoon pääsee. Rakastaa perhettään ehdoitta ja olla joka päivä yhtä riemastunut omistajan palatessa töistä kotiin. Olla rakastettu ja saada kaikki tarpeensa täytettyä vain siksi, että on maailman paras koira.

Vaan olisiko oikeasti kivaa olla vaan jokin esine, jota ihminen muokkailee omien joskus hyvinkin kummallisten mieltymystensä näköiseksi?
Kärsiä hengenahdistuksesta kun on niin lättänä kuono, ettei kuulu kuin pihinää kurkusta joka hengenvedolla ja välillä vaan siksi pyörtyillä? Kärsiä nivelten vajavuudesta aiheutuvista kiputiloista kun pitää olla niin vääntynyt luusto ihan siksi, että joku ihmisryhmä sattuu sellaisesta tykkäämään? Omistaa niin pitkä selkä ja jalantyngät että kaikenlaista kiipeilyä pitää varoa, ettei selkä mene rikki siksi kun porukka tykkää tällaisesta? Omistaa niin muhkea turkki että liikkuminen on hankalaa kun se on sellainen muotikärpänen ja ajan henkeä on seurattava? Olla monta kertaa ihan liian pienirunkoinen siihen nahkamäärään mitä päällään kantaa kun se sattuu eräitä miellyttämään vaikka on jatkuvia iho-ongelmiakin? Olla selkävikainen ihan rotumääritelmältään ja joutua automaattisesti piikille jos sattuu terveselkäinen olemaan, elikkä selän kummallinen karvajuova puuttuu? Kärsiä epilepsiasta, aineenvaihduntahäiriöistä, rakennevioista, allergioista, autoimmuunisairauksista, synnynnäisistä sydänvioista, silmäsairauksista, heikkohermoisuudesta siksi, että rotumääritelmää pitää noudattaa ja täten käytetään omasta porukasta lisääntymiseen vain niitä, jotka nämä ulkoiset kriteerit täyttävät? Olisiko kivaa elää tuskissa kun takaraivo on niin lättänä ettei sinne mahdu edes aivot?
Yleensäkin miltä tuntuisi olla koira ja joutua toimimaan pentukoneena siksi, että se on jollekin kannattavaa kauppaa? Elää elämänsä pienessä häkissä paitsi silloin kun joutuu puunattavaksi ja kävelemään ringissä pitkin kehää ja joku ventovieras käy kopeloimassa ja arvioimassa omaa olemusta?
Olisiko hienoa syntyä sukusiitoksen tuloksena ja omata niin köyhä geeniperimä, että kaikki infektiosairaudet pääsevät rellestämään omassa kehossa vapaasti?
Olisiko kivaa istua kytkettynä ketjuun päivästä toiseen vailla seuraa ja pelkkiä jäteruokia syöden kaikilla ilmoilla?
Olisiko kivaa joutua kadulle perheensä luota vain siksi, että ei enää ole ihan nuori ja olla ilkeämielisten ihmisten armoilla roskiksia tonkien elantonsa eteen?

Jos elämäni koirana olisi ensimmäisen kappaleen kaltainen enkä kantaisi painolastina kaikenlaisia perinnöllisiä vikoja olisi vastaukseni KYLLÄ.

Vaan vastaukseni on pakko olla EI, sillä koirabisnes on niin julmaa, välinpitämätöntä ja omaa etua tavoittelevaa peliä nykyään, että ei todellakaan ole hyvä olla koira tämän päivän maailmassa.

Eikä kylläkään mikään muukaan ihmisen jalostusvimman ja tehotuotantoahneuden kohteeksi joutunut elävä olento.

Mutta uskallan toivoa, että painolastistaan huolimatta minun koirani saavat elää koiranarvoista elämää ja olla onnellisia siihen asti kun se on mahdollista ilman tuskia. Toivon myös, että kun se päivä tulee eteen jolloin näin ei enää ole osaan tehdä oikean ratkaisun asiassa siitäkin huolimatta, että se kipu on yksi pahimmista sisäisistä tuskista kun rakkaan karvaisen kanssakulkijansa joutuu lopullisesti hyvästelemään. Sekään asia kun ei ole aina mikään yksioikoinen pulma. On niin pakko punnita plussia ja miinuksia koiran jokapäiväisestä elämästä.

TV:stä tullut ohjelma 'sairaaksi jalostettu' (http://ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/sairaaksi_jalostettu ) sai taas miettimään ja punnitsemaan uudestaan omat arvonsa koirarakkaana ihmisenä.
Olen jo oikeastaan aiemmin sanoutunut irti koiranjalostusmaailmasta vaikka minulla tuo rotukoira onkin. En kuulu lagottokerhoon enkä kennelliittoon. Sen sijaan kuulun Pelastakaa Koira yhdistykseen.
Tuskin toista kuitenkaan minulle tulee. Rotukoiraa siis.
Tähän toki vaikuttaa sellainenkin periaatteellinen näkemys, etten halua olla osallisena uusien koirien varta vasten teettämiseen maailmassa, jossa kaduilla asustelee yksin ja hylättyinä tuhansia ja taas tuhansia kodittomia koiria.

Tälläkin reviirillä seikkailee yksi entinen koditon ja nykyinen 'maailman paras' koira.

Toki on pakko myöntää, että en ole ihan mieltymysvapaa itsekään koirien ulkoisen olemuksen suhteen. Keskikokoiset, luppakorvaiset ja pörröiset ovat kyllä sydäntä lähinnä ja toki monet rotukoirat ovat erinomaisen suloisia olentoja, kuten tänään tapaamamme 'luomu' villakoirakin. Oli vaan niin luonnonmukaisen näköinen, että ihan sydän ilakoi. Juuri tämän näköisenä ovat villakoiratkin parhaimmillaan.

Ymmärtäähän tuon ihastumiseni kun katsoo omaa linssiludettani, joka kuvaan änkesi mukaan.

Vaan kylläpä seropini yhtä lailla vastaa ihannettani myös ulkoisesti, joten sekään kriteeri ei omalta kohdaltani painotu yksinomaan jonkun rotumääritelmän luomaan pikkutarkkaan ja kapeaan kenttään.

Rotukoira ja rescue kiittää ja kuittaa...

Nellerot ulkoilemassa

2009-01-24T22:46:00.003+02:00

Tässä on nyt kuvia vähän yli viikon ajalta ja siksi niissä maiseman ulkonäkökin muuttu radikaalisti.

On kuitenkin kiva nähdä miten äkkiä voi luonto muuttua näin talvellakin, joten tulkoot vaan tänne vanhempiakin otoksia. Tähän päivään me sitten kuitenkin päädytään.

Töissä menee kivasti mutta edessä oleva tentti stressaa kyllä ja ne vielä tekemättömät kirjalliset tehtävät, joita on runsaasti.

O-ou! Tämä ilme ennakoi tulevaa.

Ja sitten mentiin taas!

Nyt, senkin pirulainen, tämä kostetaan!

Vaan eipä se Ljuba kauaa viitsi riekkua kun muutakin puuhaa on.

Kerran per lenkki on tätä yhteisravaamista.

Hajut, lumenkin alta, ovat ne mielenkiintoisimmat asiat kun metsässä ollaan.

Sinnekö se tyttö taas katosi, metsän uumeniin?

Mä mihkään kadonnut! Tässä olen koko ajan norkoillut.

Vaan kyllä voitais jo eteenpäin mennä. Ihan varmaana jossakin tuolla joku pitkäkorva loikkii.

Onkohan tästä sellainen mennyt? Haistellaanpa tarkkaan.

Heiii! Tulkaa jo! Mä meen nyt.

Ai että joulukorttitausta? No seistään nyt sitten tässä.

Suvisaariston jäällä ollaan...

... ja kevyesti nousee jalka.

Mamsii, mihin se meidän lankkupolku on kadonnut? Onkos sen joku varastanut?

Tuttavuutta tekemässä paikallisen asukin kanssa kanavalla.

Kovasti riitti juttua puolin ja toisin.

kunnes...

Oho!

Nyt otti ohraleipä. Iiks! Mä liukastuin.

Äkkiä pois. Apuaa!

No kävikö vähän nolosti?

Että sellaisia seikkailuita me tällä kertaa ollaan tehty. Eikä olla kertaakaan eksytty muuten.

Pirttimäen seikkailijat

2009-01-18T23:50:00.004+02:00

Olimme eilen todella pitkällä lenkillä. Siinä kun kävi sillestii, että mamsi taas lähti räpiköimään tuntemattomille poluille ja ei sitten ensin tajunnut yhtään missäs sitä tällä kertaa ollaan kun tupsahdimme metsästä hiekkatiellä olevalle kesämökkialueelle. Hiekkatien loppuun päästyämme (sentään älysin lähteä kulkemaan oikeeseen suuntaan - joku suuntavaisto vielä toimii), totesin, että Nuuksion tiellähän me ollaankin mutta kuinkas ihmeessä me ollaan näin monta kilometriä jo ehditty tarpoa. Toki oltiin siinä vaiheessa sellainen kolmisen tuntia oltu siellä maisemissa. No hämäräkin alkoi jo painaa päälle. Koiraansa ulkoiluttavan ihmisen löydettyäni hän osasi kertoa, että ainoa kävelyreitti takaisin oli polku metsän kautta mutta se vaihtoehto ei vaan kovasti houkutellut kun pimeäkin olisi ihan niillä minuuteillä. Kuinkas ollakaan olin lähtenyt matkaan vallan ilman rahapussia. Siinä kun pohdin mahdollisuuksiamme löytää metsän halki tiemme takaisin pudisteli tuo rouvashenkilö päätään. Hän sitten ilmoitti, että nyt oli sellainen tilanne jotta hän antaisi bussirahat ja me mentäisiin bussilla Bemböleen ja sieltä vaihdettaisi toiseen Pirttimäen ohi menevään bussiin. Niin sitten tapahtuikin ja vaikka tilanne oli omalta kannaltani kyllä aikamoisen nolo niin kiitollisuudella otin vastaan tuntemattoman antaman avun.
Bussia odoteltiinkin sitten lähemmäs tunti ja vessahätä oli aikamoinen. En kuitenkaan uskaltanut lähteä mitään pusikoita etsimään kun ajattelin, että varmasti se bussi tulee juuri sillä hetkellä. Siispä odoteltiin ja odoteltiin. Koirat, jotka olivat varmasti jo aika poikki tässä vaiheessa, istutin puiselle penkille, joka siinä pysäkillä oli. Vähän lämpimämpi kuin kylmä maa. Oli heilläkin onneksi manttelit päällä ja itsellänikin lämpöisesti vaatteita. Mitä nyt sormet hieman kohmeessa olivat.
Vihdoinkin se bussi sitten tuli ja huristeltiin sillä Bemböleen. Melkein ajettiin ohi kun heti bussissa syntyi juttua erään koiraihmisen kanssa, joka kyseli oliko koirani lagottoja. Kun sanoin toisen olevan niin hän kertoi minulle ummet ja lammet omista koiristansa. Hänellä siis oli pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira ja kääpiö pystykorva.
Onneksi oli muitakin Bembölessä pois jääviä ja niinpä me kiireen vilkkaan ehdittiin juuri hypätä ovesta ulos ennenkuin bussi jo jatkoi matkaansa.
Siitä sitten talsittiin Kunnarlan tielle ja totesin, että pysäkkejä ei ihan tiuhaan esiintynyt. Ei toisaalta huvittanut seistä myöskään pimeän tien varrella jäätymässäkään ja niinpä me sitten kävelimme. Olimmekin kävelleet Oittaankin ohi ja ehtineet noin kolmisen kilometriä eteenpäin ennenkuin se ensimmäinen bussi ohitsemme hurahti. Tietenkin se tapahtui noin sata metriä ennen seuraavaa pysäkkiä. No tästä oli matkaa vielä toiset mokomat kolme kilometriä ja niin me sitten tienvierustaa pitkin talssimme senkin. Välillä piti kyllä jo tässä vaiheessa käydä pusikossa. Kylläpä se helpottikin.
Kun vihdoin autolleni pääsimme perille olikin kulunut yli viisi tuntia siitä kun Pirttimäkeen keskipäivän aikaan saavuimme. Kyllä vedin helpotuksen huokauksen kun vihdoin sain kohmeisilla sormillani auton käyntiin ja pääsin nauttimaan istuimen lämmityslaitteesta. Suloinen lämpö kiiri peffan kautta koko kehoon. Koirat makasivat hipihiljaa takapenkillä koko kotimatkan ja tänäänkään eivät ole paljoa huomiota vaatineet. Ihan ollaan parilla puolentunnin lenkillä hevostallin rinteellä pärjätty päivällä. Nyt sitten iltalenkki oli jo pitempi kun luntakin on tullut. Kävimme siis metsässä vesitornin takana ja hyvinhän siellä näki kulkea ja jo riitti koissuillakin sitä energiaa vipeltää hajujen perässä.
Juu ei ole ensimmäinen kerta eikä varmasti viimeinenkään kun mamsi johtaa koiraparat harhateille. Uteliaisuudella on hintansa mutta myös palkkionsa. Uuden ihanan järven me taas löysimme. Kyllähän siellä Pirttimäellä niitä Sorlampeen päin viittavia kylttejä olen nähnyt mutta itse järveä en ole koskaan ennen löytänyt polkujemme varrelta. Nytpä löysin. Sen lisäksi luontopolun varrella oli upeat kalliot ja niitä pitkin roikkuvat jääurut. Hiidenpesänkin löysimme.

Tässä kuvia joidenka perusteella voisi luulla, että kuningattaren ja hovinarrin roolit ovat vaihtuneet...

... vaan kuvahan valehtelee monasti enemmän kuin tuhat sanaa ...

... tai sitten ei

Kun elämässä on perusturva ei tartte pitääkään arvostaan niin kiinni.

Siitäkin huolimatta, että on saanut kontolleen sellaisen mamsin, jonka suuntavaistoon ei vaan voi aina luottaa :O

Treffit

2009-01-15T00:20:00.003+02:00

Sunnuntaina meillä nelleroilla oli mieluisa vierailu kun luonamme kävivät nuoruuden energiaa puhkuvat Wilma ja Buster
Yllättäin rauhallinen asumuksemme muuttui kuin taikaiskusta hyrskyn myrskyn vilistelevien neliveto-olentojen ralliradaksi ja lelumme saivat kyytiä. Meidän mamsi kampitettiin muutamaan otteeseen selälleen kun pusupoika Buster hieman innostui. Kun minä Ljuba mietin, että ehkä siinä jo olisi minun urhoollista apuani kaivattu niin mamsi kertoi minulle, että naamahan vaan tuli pestyä perusteellisesti koko viikon edestä, joten ei ollut hätäpäivää. Varmuuden vuoksi sujautin itsekin rauhoittavan koirasuukon mamsin suulle. Ei sovi mamsin heilastella niin paljoa muitten koirien kanssa - mielestäni.
Kävimme sitten myös näyttämässä vierailijoillemme yhden lempipaikoistamme Soukan Krattivuoren kallioisissa maisemissa.
Mamsi hääräsi sen mustan putkilootan kanssa ja tulihan niitä kuviakin sitten mitä tänne reviirillemme laittaa. Koska olemme aikalailla vieraanvaraisia luonteeltamme annamme nyt estraadin enimmäkseen rallitassu ystävillemme. Olkaapa hyvät:

Huipullakin kävimme ja oli se hyvä, että tuo missimallinen Wilma oli kiinni remmissä, jottei kova tuuli vallan napannut häntä mukaansa ulkomerelle.

Kyllä nuori Buster herrakin on hienostuneen virtaviivainen viikari (mamsimme mielestä).

Ylväät poskipäät - eikös vaan. Taas mamsin mietelmiä tämäkin.

Venyvää sorttia on Viipurin Wilma neitonen

"Todellista eleganssia", sanoo mamsi

"Nuo ylläolevat huomautukset kuvien alla ovat siis mamsin mietelmiä mutta entäs minä sitten", huomauttaa kuvaan häntäänsä huiskuttamaan pujahtanut Luca poika.

Niin joku tolkku on sentään vieraanvaraisuudellakin jos noin kehut menee pelkästään vieraileville tähdille. Tässä me rouvat yhdessä istumme viileän aristokraattiseen tapaamme selkäpuoli touhottavaan poikakaksikkoon päin. Me Viipurin leidit olemme tällaisia 'cooleja' persoonia.

Me Suomipojat olemme vähemmän arvovallastamme tarkkoja kun maailmassa on niiiin paljon koettavaa ja ihmeteltävää ja niin vähän aikaa tehdä sitä. Ihania poikakultia olemme kyllä!

Tässäkin on ihmeelliset jäätyneet jalanjäljet, joita piti ihan uteliaisuudesta hieman maistellakin. Ovatkohan nämä ne kuuluisat ekologiset jalanjäljet, joista olen kuullut puhuttavan. Ainakin ne ovat virkistävän viileät joskaan eivät hirveän isot. Kun olen kuullut puhuttavan siitä, että joidenkin sellaiset ovat paljon isommat kuin toisten.

Tähän loppuun mamsi nappasi meistä yhteispotretin. Eihän meillä toki ollut aikaa asettua mihinkään riviin sitä varten vaikka Ljuba hieman sellaista yrittikin aikaansaada. Yksin hän siinä rivissänsä seisoo ja poseeraa.

Kyllä oli oikeasti mukavaa ja virkistävää kun saatiin Wilma ja Buster kylään tänne. Vähän tasapaksua on elo ollut viime aikoina kun ei ole ollut mitään treenejäkään pitkiin aikoihin.

Uusi työharjoittelu

2009-01-10T05:47:00.006+02:00

Alkoi sitten uusi työharjoittelu jakso mamsilla. Tällä kertaa Virekoti Merivirta on harjoittelupaikkana. Oikein mukava paikka. Henkilökunta ja asukkaat suurimmaksi osaksi oikein miellyttäviä. Tuntuvat olevan vähemmän muistihäiriöisiä tämän talon asukkaat. Muita vaivoja kyllä löytyy sitten ihan samalla tavalla kuin missä tahansa ikäihmisten kodeissa. Selvähän on, että jo ihan muutaman päivän jälkeen toiset asukkaista ovat aivan eri tavalla tulleet tutuksi kuin toiset. Toiset kun ovat puheliaita ja vaativia ja toiset hiljaisempia ja enemmän omissa oloissaan viihtyviä, kuten ketkä tahansa muutkin meistä ihmisistä. Vielä pitää niitä nimiä yrittää muistella mieleen ennekuin voi ruveta lääkkeitä jakamaan. Ne kun eivät saa mennä väärin missään tilanteessa.
Pitkähkön 'vapaa' jakson jälkeen on koirilla taas normaali päivärutiini mutta hyvin ovat sopeutuvaisia molemmat, jotta ei se pahempia päänvaivoja aiheuta elämäämme. Jos nyt ei oteta lukuun sitä alati pimeässä ulkoilua. Vaan kohtahan alkaa jo valoa häämöttää horisontissa töistä kotiutuessakin.
Ehdittiin onneksi koirien kanssa ulkoilla kirpakassa mutta kauniissa pakkassäässä reilusti ennen kuin loppui arki-iltojen valoisat lenkit.
Tässä muutama otos kun oltiin Laurinlahden jäällä auringonlaskun aikaan muutama päivä sitten.

Jää ja tuuli olivat työntäneet kaislat majaksi puuta vasten

Sinne oli myyrät tehneet kotinsa ja koirilla riitti tutkittavaa. Onneksi ovat niin hömelöitä, että ne sen kun kaivaa vaikka itse saalis olisikin jo ehtinyt paeta paikalta aikoja sitten. Siinä vähän matkan päässä seistessäni nimittäin yksi myyrä viipelsi suoraan minua kohti, törmäsi sappaaseeni (tumps) jonka jälkeen kiersi sen ja jatkoi puitten suojaan. Koirat eivät mitään hiffanneet.

Varovaisin askelin kokeilimme, josko olisi turvallista mennä jäälle. Siis mamsi lähinnä harrasti varovaisuutta. Siinä kun ihan rannassa kaislikon päällä se jää petti mutta siinähän ei sitten ollut vettä alla vaan pelkkää ilmaa. Muita jäällä liikkujia oli kyllä paljon.

Mamsikin totesi, että paksua on ja pitää, joten uskaltauduimme kauemmaksi rannasta.

Luca löysi jostakin paksun kalikan ja oli siitä niin polleena.

Kivikko jossa välillä käymme taiteilemassa oli myös jään peitossa ja ilma, kuten kuvasta huomaa erittäin kaunis.

Tässä kohtaa tulikin kulkea varoen, sillä kivien välinen jääpeite ei kovinkaan paksua ollut kun veden ja jään välille jäi ilmakerros. Taisi siinä jokin tassu läpi mennäkin mutta niissä kohtaa alla ei edes sitä vettä ollutkaan.

Nythän onkin sitten viikonloppu, jotta eiköhän tuo kamera taas lähde lenkille mukaan.

Hyvää viikonloppua siis kaikille kyläilijöillemme.

Uusi reviiri

2009-01-06T18:25:00.005+02:00

Me nellerot koimme, että vanhan reviirimme oli jokin vihamielinen ulkopuolinen taho sotkenut ja päätimme muuttaa sitten uudelle reviirille. Pahoittelumme kaikille, joilla on linkki vanhaan blogiimme. Tämä reviirikään ei ihan hetkessä tule valmiiksi mutta kunhan saadaan mamsilta taustavoima-apua niin eiköhän tästäkin sellainen oman näköisemme tule.

Siihen mennessä yritetään vaan olla mahdollisimman oman näköisiämme kuvissa.

Niin kotona ...

... kuin ulkoillessammekin.

_____________________________________________________________________

Nyt sitten pitää päivitellä profiilia, linkkilootaa, videopalkkia ja paljon paljon muutakin.